Kysymykset

Kiitos kysymästä. Israelista olen kirjoittanut kaksiosaisen pääkirjoituksen. Ne kirjoitukset ovat yhä luettavissa. Ks. Länsi-Suomen Herännäislehti 10/2025 ja 11/2025.

Kyllä sitä kirjaa kannattaa lukea.

Erilaisia armonjärjestyksiä on monia. Lyhyt ja ytimekäs sellainen on: HÄTÄ (synnin tähden) - APU (Jeesuksen ristintyön tähden) - KIITOS (Jumalalle armosta). Myös tarpeen muistaa, että armonjärjestys ei koskaan saisi tulla esteeksi uskoa juuri tässä ja nyt kaikki syntinsä anteeksi. Niinhän juuri ristin ryöväri ja monet, monet muut hänen jälkeensä ovat saaneet ennen kuoleman hetkeä vastaanottaa Jeesuksen ja pelastua Jumalan valtakuntaan!

Saarnattaessa on aina puhuttava koko Jumalan sanaa ja varsinkin hautajaisissa on välttämätöntä julistaa kaikille kuulijoille ja "jälkeen jääneille" henkilökohtaisen uskon ja uskonelämän merkitystä. Vain siten me valmistumme omaan lähtöömme "ajasta iankaikkisuuteen" oikein. Se autuas lähtö tulkoon osaksemme, myös läheistesi sekä rakkaittesi osaksi, jotka nyt miettivät täällä armonajassa elämänsä suuntaa. Todellinen ja kestävä turva on yksin Jeesuksessa, joka on kuollut syntiemme puolesta.

Ei kukaan pysty etukäteen sanomaan, mitä se ns. pedon merkki Ilmestyskirjassa tarkoittaa. Joskus se paljastuu ... Silloin ei tarvitse sinun tai kenenkään muunkaan arkana kysellä, että mikä se on. Se on silloin ilmiselvää. Kukaan ei ota sitä ikään kuin "vahingossa" omaksi merkikseen. Siksi sinun ei tarvitse pelätä esim. pankkikortteja tms. Ne eivät ole se pedon merkki ainakaan tällä hetkellä. Elä rauhassa ja turvaa Herraan Jeesukseen. Hän osaa johdattaa sinua oikealla tiellä perille asti.

Raamattu ja luterilainen tunnustus opettavat sanasta ja sakramenteista eli kasteesta, ripistä ja ehtoollisesta niin, että Jumalan Sana isolla alkukirjaimella eli Jeesus Kristus on niissä ainoa varsinainen, vaikuttava toimija. Hän on Raamatussa, kasteessa, ripissä ja ehtoollisessa läsnä todellisesti. Jumalan Sana tekee kaiken kaikessa. Kun siis luet tai kuuntelet Raamattua ja saarnaa, sinun sielusi tulee ruokituksi ja juotetuksi. Saat siitä voimaa. Samaa ravintoa ja juomaa saat ehtoollisessakin, mutta ns. näkyvässä muodossa, kun leivässä ja viinissä nautit Kristuksen todellisen ruumiin ja veren. Samoin kun luet Raamattua, saat lukiessa uskoa omat synnit anteeksi ja pääset vapaaksi pahasta omastatunnostasi. Vastaavasti sitten ripissä sinulle julistetaan sama anteeksiantamus, mutta jälleen ikään kuin näkyvässä muodossa pastorin suun ja kielen kautta. Samoin sitten saarnattu ja luettu Raamatun sana uudestisynnyttää kuulijansa, kun sana otetaan vastaan. Kasteessa uudestisyntymyminen tapahtuu yhtä lailla näkyvässä muodossa, kun evankeliumin uskonut syntinen ottaa sen vastaan Jumalan tekona. Siksi ei Jumalan sanan ja minkään sakramentin (kaste, rippi tai ehtoollinen) välillä kuulu tehdä keinotekoista erottelua ja sulkea Jumalan saarnatulta sanalta voima uudestisynnyttää, julistaa synnit anteeksi ja ruokkia ja juottaa sielu. Ei vaan Jumalan sana tekee tuota kaikkea (koska Jumalan sana on syvimmältään Jumalan Sana eli Kristus Kaikkivaltias). Meidän uskomme vahvistukseksi hän sitten vielä sakramenteissa antaa meille ne samat lahjat, mutta tuossa näkyvässä muodossa. Tämä on se raamatullinen ja luterilainen oppi lyhykäisyydessänsä.

Uudestisyntymän ajankohtaa on turha rajoittaa "yhteen kertaan" niin kuin luonnollinen syntymä tapahtuu vain kerran. Paavalihan opettaa Roomalaiskirjeen 6. luvussa selvästi, että kaste tarkoittaa yhdessä Kristuksen kanssa ristiinanulitsemista, kuolemista ja hautaamista ja hänen kanssansa ylösnousemista. Noista po. "kertakaikkisista" tapahtumista sitten opetetaan, että ne toteutuvat jopa päivittäin uskovan elämässä. Uskova ei tule "valmiiksi" kerrasta tai yhdellä kertaa. Hän pysyy vanhurskaana ja syntisenä elämänsä loppuun asti. Siksi ei ole oikein, jos "Kaanaan kieli" (eli Raamatun kieli) yritetään pakottaa meidän kielen vaatimuksiin ja väitetään, että yksin ja ainoastaan kasteessa tapahtuu uudestisyntyminen ja muulloin tai muuten ei koskaan. Silloin yritetään taas kerran vääntää Raamatun opetus oman järkemme tai ajatusrakennelmamme mukaiseksi.

Näistä syistä Raamattu liittää uudestisyntymisen sekä kasteen että Jumalan (joko luetun tai saarnatun) sanan yhteyteen. Voit lukea 1. Piet. 1:23-25, jossa sanotaan:

Niinkuin ne, jotka jälleen SYNTYNEET ovat, ei katoovaisesta, vaan katoomattomasta siemenestä, elävästä JUMALAN SANASTA, joka ijankaikkisesti pysyy. Sillä kaikki liha on niinkuin ruoho ja kaikki ihmisen kunnia niinkuin ruohon kukkanen. Ruoho on kuivunut, ja sen kukkanen lakastunut; Mutta Herran sana pysyy ijankaikkisesti, ja se on se sana, joka teidän seassanne SAARNATTU on.

Maailmassa tosiaan tapahtuu kaikenlaista. Myös tässä armaassa isänmaassamme. On jatkuvaa kovaa taistelua totuuden ja valheen, oikean ja väärän välillä. Elämä on ollut ja on sellaista aina täällä ajassa eläessämme. Se vain on näin. Siitä huolimatta tai pikemminkin juuri tämän takia kristityn kuuluu valvoa ja toimia kaiken parhaan kykynsä mukaan totuuden puolesta. Siten rakennetaan yhteiskuntaa kristillisen uskon pohjalta paremmaksi. Osallistu sinäkin tähän työhön! Samoin kristilliseen jumalanpalvelukseen kuuluu aina vahva esirukous esivallan puolesta. Saamme rukoilla oman maamme puolesta sekä oikeudenmukaisen rauhan edestä koko maailmassa. Muistetaan tosiaan myös toimia ja vaikuttaa parhaan kykymme mukaan sen hyväksi, mihin Jumalan Sana (Raamattua) ja Henki kehottaa.

Kasteen oikeutus ei ole kiinni veden määrästä. Eihän lopulta kukaan tietäisi täysin varmuudella, että onko minut kastettu todella täysin "upottaen" (vai ehkäpä joku osa ruumiista tai päästä jäi sittenkin pikkuisen veden yläpuolelle). Lapsikasteen halveksiminen on synti, josta on tehtävä parannus. Kaste on Jumalan teko meidän autuudeksemme eikä uskoon tulleen ensimmäinen teko Jumalalle oman kuuliaisuuden osoitukseksi. Jokainen kristitty tulee huomaamaan oman kuuliaisuutensa puutteelliseksi, ja kaste siksi väkisinkin jää epävarmaksi ja sitä rupeaa uusimaan pahimmillaan kerta toisensa jälkeen. Lisäksi meistä jokainen tarvitsee pelastusta jo alusta lähtien, koska olemme osa turmeltunutta ihmiskuntaa. Susi ei tule sudeksi vasta omien valintojensa seurauksena, vaan susi on susi heti alusta lähtien. Samoin ei myöskään ihminen tule syntiseksi vasta (myöhempien) omien valintojensa, vaan hän on turmeltunut syntinen heti alusta lähtien - ja hänen myöhemmät tekonsa sitten todistavat tämän todeksi. Voit lukea lisäksi esim. 1. Kor. 10:1-2, jossa kr. kastetta verrataan Mooseksen johdolla tapahtuvaan Punaisen meren ylitykseen - eihän silloinkaan lapsia jätetty "jonnekin Egyptin puolelle, toiselle rantaviivalle" odottamaan jotain "henkilökohtaista ratkaisua". Sinne ne lapsukaiset olisivat jääneet egyptiläisten tuhottaviksi, mutta nyt heidät pelastettiin muiden kanssa. Lisäksi kannattaa lukea huolella Kol. 2:12-13, jossa kastetta verrataan ymärileikkaukseen, joka toimitettiin pienokaiselle kahdeksan päivän ikäisenä. Jne. Ei siis ole mitään aihetta hylätä lapsikastetta ja tehdä syntiä Herran säätämystä vastaan.  Turvaa siihen, että Jeesus on pelastanut sinut ja sen hän on tehnyt jo Golgatalla (ennen kuin edes olit syntynyt) ja sen hän on myös toteuttanut kohdallasi kasteessa (ennen kuin edes tiedostit tapahtuneen) . Tämä on raamatullinen ja suloinen evankeliumi. Sinua varten!

Laitan vastaukseksi Länsi-Suomen Herännäislehden 2025 syyskuun pääkirjoituksen. Se vastaa kattavasti kysymykseen:

KIRKOLLINEN HÄTATILA – HÄTÄ EI LUE (KIRKKO)LAKIA

Kirkolliskokous torjui toukokuussa piispainkokouksen ehdotuksen kahden rinnakkaisen avioliitto­käsityksen sallimisesta kirkossa. Päätös oli odotusten mukainen. Vaadittua määräenemmistöä samaa sukupuol­ta olevien vihkimiseksi ei saavutettu. Kirkko sai Herran armosta lisäaikaa. Se kuuluu käyt­tää oikein hänen tahtonsa mukaisesti. Kirkkokansan ei pitäisi vetäytyä taistelusta eroamalla kirkosta tai pelätä pahinta sulkemalla suunsa. On rukouksen aika. On rohkean julistuksen aika. On ns. H-het­ki sitoa koko piispakunta synteihinsä ja kieltää heitä pannaan julistettuina osallistumasta ehtoollisen viettoon. Jos tällaisessa tilanteessa ei nähdä tarvetta raamatulliseen kirkkokuriin, niin milloin sitten? On yleisesti ottaen täysin perusteetonta, että syvän luopumuksen keskellä monet pitävät välttämättö­mänä erota kirkosta ”Jumalan sanan tähden”, mutta samalla he eivät hiljenny rukousalttarinsa äärel­lä kysy­mään, mitä heidän ”Jumalan sanan tähden” pitäisi juuri nyt tehdä kirkon jäseninä en­nen kuin he eroa­vat kirkosta. Jeesus kehottaa meitä seuraamaan häntä ristin tiellä eikä ”vetämään mutkia suo­riksi” ja ”muitta mutkitta” valit­semaan omaa ”muka parempaa” tietämme. Halutaanko ja halataanko tässä reformaatiota vai revoluutiota, uskonpuhdistusta vai vallankumousta? Jälkimmäinen vaihtoeh­to tuntuu aina sankarillisemmalta, kun taas edellinen vaihtoehto pakottaa meidät nöyryyteen, kil­voi­tukseen ja ratkaisuihin, jotka eivät niinkään vastaa omia mieltymyksiämme.

Uskoisin kyllä ymmärtäväni monen seurakuntalaisen tarvetta erota kirkosta. Kun suoranainen saa­tanallinen luopumus on edennyt näin pitkälle, Raamatun sanaan sitoutunut kristitty joutuu vakavasti pohtimaan, kuinka hän julkisesti sanoutuisi irti tuollaisesta kehityksestä. Mitä hän voisi tehdä? Tun­tuu siltä, että piis­pat eivät avaa korviansa nuhtelulle. He eivät käännä paatunutta sisin­tänsä totuuden etsimiseen. He väärinkäyttävät valtaansa. Paimenina he lyövät ja syövät lampaitansa. Järkyttävää se on! Siksi ”tavalliselle” seurakuntalaiselle ei lopulta jää muuta mahdollisuutta kuin juosta kar­kuun ja hylätä laumansa. Hänen sisintään jää kuitenkin kalvamaan tunne, että ”teinköhän sittenkään oikein”. Eroamisensa jälkeen ei hänellä ole mitään sananvaltaa jäljellä kirkon sisällä – ja kirkon ulkopuolella hän usein ajelehtii vailla selkeää itseymmärrystä ja kirkollista identiteettiä. Lisäksi riskinä ja todelli­sena uhkana on, että Kristuksen lauma hajaantuu. Väki pirstoutuu pienemmiksi kuppikunniksi, jotka ovat entistä helpompaa saalista säälimättömille, verenhimoisille susille.

Siksi meiltä herätysliikkeitten paimenilta odottaisin sellaista johtajuutta ja rohkeutta, joka rauhoit­taa ja innostaa laumaa kulkemaan yhdessä eli yhdessä ja samassa Hengessä. On ilahduttavaa, että jo nyt on avoimesti julistettu seurakuntalaisten oikeus saada kokoontua sanan ja sakramenttien äärelle. Piispakunta sanokoon, mitä sanoo. Raamatun vastaisina heidän lausuntonsa ovat yhtä tyhjän kanssa, vailla mitään todellista merkitystä. He ovat kirkolliskokouksen päätöksen jälkeen antaneet pasto­raa­liset ohjeen­sa ns. ”samaa sukupuolta olevien parien kohtaamisesta seurakuntatyössä”, jotka räikeästi ja häikäilemättä kumoavat Raamatun opetuksen, luterilaisen tunnustuksen ja kirkolliskokouksen rat­kaisun. He kannustavat (kahta eriävää mielipidettä lukuun ottamatta) toteuttamaan sulaa laittomuut­ta ja silkkaa anarkiaa. Kukaan heistä ei puolusta totuutta tässä tai monissa muissa kysymyksissä. On meidän Kristuksen paimenten velvollisuutena korottaa äänemme ja hänen kaikkivaltiutensa voimas­sa sidottava heidät synteihinsä ja kristillisen seurakunnan ulkopuolelle. Jos me paimenet korotamme äänemme, lampaat kuulevat sen. Silloin he voivat määkiä mukana. Silloin moni ”omantunnon arka” tai ”pyhässä kiivaudessa” ahdistunut kristitty tiedostaa, että ei ole pakko rynnätä eroamaan kirkosta. Hänellä on juuri omassa laumassa se oma paikkansa, jossa hän toisten kanssa tuo julki raamatullista totuutta eikä vauhkona juokse erilleen – pahimmassa tapauksessa suoraan suden suuhun. Ky­syn sik­si it­seltäni ja kysyn toisilta kanssapaimeniltani, miksi me kehotamme seurakuntalaisia jäämään kirk­koon, jos me yritämme tehdä heistä ”äänettömiä yhtiömiehiä” tai ”mitäänsanomattomia typeryksiä”, jotka maksavat veronsa kiltisti, mutta vastineeksi he eivät saa muuta kuin ”kauniita sanoja ja kir­ves­vartta”. Itse olen haluton spekuloimaan kirkosta eroamisella ennen kuin otetaan todesta, mitä seuraa kirkossa pysymisestä, jos ja kun pyydämme taivaasta armoa seurata Herraamme tässä ja nyt.

Herätysliikkeiden yhteisissä kokoontumisissa on käynnis­tetty tun­nus­tuk­sellinen teo­lo­gi­nen koulu­tus. Se alkoi nyt syksyllä Suomen teologisessa instituutissa. Valmistuvat teologit on tarkoitus vihkiä virkaansa kolmen vuoden opiskelun jälkeen ja sen jälkeen säännöllisesti. Jo sitä ennen or­di­naatio eli virkaan vihkimys nousee välttämättömäksi. Seurakun­nallehan kuuluu oikeus vihkiä omat paimenen­sa, koska kansankirkon piispat kieltäytyvät täyttämästä velvollisuuksiansa. Siksi he ei­vät enää täs­sä­kään suh­tees­sa edus­ta Kristuksen kirkkoa. Railo repeää apposen auki. Kun opetuslapset huomasivat, että farisealaiset loukkaantuivat Jeesuksen puheista ja opetuksista, he tulivat hänen luoksensa ja ker­toivat siitä hänelle. Silloin hän rohkaisi heitä turhia selittämättä: ”Jokainen istutus, jota ei minun tai­vaalli­nen Isäni ole istutta­nut, pitää juurinensa revittämän ylös. Antakaat heidän olla: He ovat sokeat sokeiden taluttajat; jos so­­kea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat.” (Matt. 15:13-14.) Seurakunnan luo­vut­ta­matto­miin oikeuksiin kuuluvat evankeliumin puhdas saarna ja sakra­ment­­tien oikea toimittaminen. Ilman niitä se ei ole olemassa. Mutta niiden ääressä se vahvistuu Herras­sa. Hän lupaa, että edes hel­ve­tin por­tit eivät voi­ta si­tä (Matt. 16:18). Mutta voi kaikkia niitä, jotka ”sul­jette tai­vaan valtakunnan ihmisten edestä; sillä te ette itse sinne mene, ettekä salli meneväisiä sinne men­nä” (Matt. 23:13).

Jeesus on se ainoa pelastustie. Usko ei sellaisenansa pelasta ketään vaan uskon kohde ja uskon kohteena kuuluu olla Jeesus. Rukouksessa huudetaan häntä avuksi. Siksi ei myöskään rukous jonain pelkkänä rukouksena pelasta vaan se, ketä rukoilemme - ja  jälleen kerran huomaamme, että me rukoilemme Vapahtajaa, Jeesusta Kristusta auttajaksemme. Ainoastaan häneltä tulee apumme.

Kyllä! Vanhan Testamentin aikana pelastuttiin samalla tavalla kuin Uuden Testamentin aikana eli "uskomalla Jeesukseen Kristukseen (Messiaaseen)". Se ero tietysti siinä on, että Vanhan Testamentin aikana uskottiin ja turvattiin tulevaan Messiaaseen. Uuden Testamentin aikana uskotaan ja turvataan tulleeseen Messiaaseen.

Olen joskus aikoinani kirjoittanut enemmän pyhä- ja lepopäivän merkityksestä. Lainaan tuota kirjoitusta, joka mielestäni hahmottaa perus- tai päälinjaukset Raamatun kokonaisopetuksesta. Pitämällä mielessä ne, Jesajan kirjan luku 56 asemoituu kokonaisuuteen rakentavalla tavalla. Tässä tuo lainaus:

Yhteiskunnallisen murroksen myötä on juuri 3. käskyn kohdalla myös kristittyjen parissa jonkin verran epätietoisuutta siitä, mikä viikoittaisena pyhäpäivänä on sallittua ja mikä taas ei. Tarvitse­mat­ta tässä puuttua yk­si­tyiskohtiin varsinainen ongelma koskee kysymystä, täy­tyykö pyhäpäivää mitenkään erityisemmin edes pyhittää. Eikö se kuulunut lähinnä van­haan liit­­toon eikä enää sido meitä uuden liiton aikana?

Jo Lutherin Ison katekismuksen perusteella on selvää, että vanhan liiton lepopäivä ei sel­lai­senaan enää sido meitä. Emmehän me vietä lepopäivänämme lauantaita (viikon 7. päivä) vaan sunnuntaita (viikon 1. päivä, joka on Kristuksen ylösnousemuksen päivä). Paavali an­taa meille tällaiseen päivien vaihtamiseen täyden oikeuden, kun hän kirjoittaa roomalaisille: “Yksi eroit­taa yhden päivän toi­sesta, toinen pitää kaikki päivät yhtäläisenä”. Sitten lopuksi hän vie­lä lisää: “Jokai­nen olkoon vahva mielessänsä.” (Room. 14:5) Monet tekevät kuiten­kin tästä evankeliumin vapaudesta suorastaan lihallisen vapauden ja jättävät lepopäi­vän ko­konaan pyhittämättä. Siinä he menevät liian pitkälle.

Lepopäivän pyhittäminen ei ole vain erityinen kirkollinen järjestely kansan houkutte­lemi­seksi ju­ma­lanpalvelukseen. Lepo ja lepääminen kuuluvat itse luomisjärjestykseen. Ihminen luo­tiin Jumalan yhteyteen viljelemään ja varjelemaan maata, mutta myös lepäämään seit­se­män­tenä päivänä. Meidät on toisin sanoen “rakennettu” niin, ettemme pitkän päälle “toimi kunnolla” il­man riittävää lepoa. Kaikessa opetuksessaan Jeesus tahtoi palauttaa juu­ri al­ku­pe­räisen luomisjärjestyksen. Näin hän esim. opetti avioliiton pysyvyyttä ja torjui - yleisesti ottaen - avioeron luomisjärjestyksen vastaisena (Matt. 19:3-9). Aivan samoin Jeesus opet­ti le­popäivän pyhittämisestä. Hänen opetuslapsiansa eivät sido juutalaiset, pikkutarkat sa­pat­ti­sää­dökset. Ihmistä ei ole tehty sapattia varten (Mark. 2:27). Silti ei tästä voi tehdä sel­lais­ta johto­päätöstä, että me voimme hyvällä omallatunnolla toimittaa arkiset askareem­me py­häpäi­vä­näkin. Sanoohan Jeesus, että sapatti on luotu nimenomaan ih­mistä var­ten. Näin hän liittyi luomisen järjestykseen ja vahvisti sen kaikkia kaikkialla kaikkina aikoina koskevak­si. Siksi kristityn ei ole lupa puskea töitä sunnuntaina (poikkeustapauksista voi lukea Sve­bi­li­uk­sen ka­te­kis­muksesta). Jos hän sulaa pahuuttansa rikkoo rikkomistaan 3. käskyä vastaan ja pa­laa lop­puun, se on hänen oma vikansa, se on synti, jos­ta hänen on ehdottomasti tehtä­vä parannus. Voimaa uu­teen elämään hän saa juuri lepopäivän pyhittämisestä!

*************

Tämä lainaus vahvistaa, että Jesajan kirjan luku 56 antaa kristitylle tarpeellisen kehotuksen lepopäivän pyhittämiseen, kuitenkin evankeliumin vapaudessa ja voimassa edellä mainitulla tavalla.

Kyllä seurat ovat avoimia kaikille. Ei ole enää mitään erityistä pukukoodia. Olet sydämellisesti tervetullut. Esimerkiksi meidä kesäjuhlat ovat nyt Harjavallassa 19.-21.7. Ohjelma löytyy Herännäislehdestä ja myös näiltä nettisivuilta. Tule ihmeessä mukaan. Ja vedä minua jossain välissä hihasta! Olisi mukava nähdä sinut ja tutustua sinuun. Ja muista, että Jeesuksen luokse saa tulla kuka tahansa. Hän jaksaa odottaa niitä ihmispoloisia, joiden kaikkien edestä hän on vuodattanut verensä ja sovittanut meidän jokaisen synnit.

No, oikeastaan "kristinusko" käsitteenä sai alkunsa jo kauan sitten Antiokiassa, jolloin opetuslapsia ruvettiin kutsumaan ensimmäisen kerran "kristityiksi" (lue Apt. 11:26). Siitä sitten tuo sana taikka "sanue" laajeni - ja vähitellen muodostettiin muita vastaavia sanoja.

Rauhaa sinulle. Toivotan sinulle voimia ja johdatusta vaikeassa elämäntilanteessasi. Et tee väärin, kun olet lähtenyt väkivaltaa pakoon. Sehän on välttämätöntä. Et voi asua sellaisessa kodissa, jossa joudut koko ajan pelkäämään itsesi ja lastesi tähden. Siksi olet toiminut todella vastuullisesti. Saat olla täysin vapaa - ja toimia tässä tilanteessasi sinun ja lastesi parhaaksi. Saakoon Herra johdattaa sinua.

Tässä Raamatun kohdassa on syvimmältään kysymys pakanallisesta epäjumalanpalvonnasta, johon liittyi ja liittyy kaikkea inhottavaa. Tuohon aikaan Jesaja antaa ankarat nuhteet tuollaisesta jumalattomasta menosta ja meiningistä. Siinä ei pääpaino ole siinä, mitä sinä ja minä saamme syödä uuden liiton aikana vaan lähinnä siinä, mitä kaikkea kuului niihin juhlintoihin ja moniin epäpyhiin kulttimenoihin, joita harjoitettiin vieraitten kansojen parissa. Sian lihan syönti teki Mooseksen ja VT:n lain mukaan kultillisesti epäpuhtaaksi. Siksi se oli kiellettyä. Nyt kun Jeesus on puhdistanut meidät ihan täysin puhtaaksi kaikesta kultillisesta saastasta, hänen omiensa ei tarvitse noudattaa noita vanhentuneita ja aikansa eläneitä ruokasäädöksiä. Ja onhan silti myös meidän ruokatottumustemme mukaisesti inhottavaa syödä hiiriä! Joten saat vapaana Jumalan lapsena olla syömättä sian lihaa tai syödä sitä. Mieti itse ja päätä itse, mikä on ruokasuositusten mukaista käytäntöä sinun kohdallasi. Jää Herrasi rauhaan!

Tämä kysymys voi olla vaikea vastattavaksi suoraan näin meilitse. Mistähän kaikesta on kyse? Raamatun ohjeistus riippuu paljon myös siitä. Evankeliumeissa on kertomuksia siitä, kuinka kääntynyt ihminen on halukas korvaamaan aiheuttamansa vahingon. Niin esim. Sakkeus lupasi tehdä. Siksi tuollainen asenne on tietysti tervettä ja oikein. Joskus asianomainen ei ole enää elossa. Silloin se on jo myöhäistä, mutta sen ja sen tekemäsi synnin saat silti uskoa anteeksi. Ehkä joskus kiusaavana vaivana voi olla joku vääränlainen synnintunto tai vastaava. Tällöin käy pakonomaisesti pyytelemässä anteeksi milloin mitäkin. Silloin olisi hyvä keskustella sielunpaimenen kanssa, mitä pyhä Raamattu itse opettaa asiasta. On hyvä muistaa, että ei millään teolla pääse taivaaseen, mutta "elävä usko" ilmenee aina "parannukseen soveliaissa hedelmissä". Siksi uskova halua nöyrtyä pyytämään anteeksi, kun hän on tehnyt pahaa. Minua on esim. puhutellut se, kun entiset murhamiehet tulevat uskoon ja käyvät sitten pyytämässä omaisilta anteeksi pahuuttansa, mitä ovat tehneet heidän läheisilleen. Sillä on ollut usein (ellei aina) hyvin siunaava vaikutus. Joten se on ehdottomasti hyvä tapa (oikein ymmärrettynä).

Kyllä me saamme pyytää Jeesukselta Pyhän Hengen voimaa tunnustaa kavereille rohkeasti, että olemme uskovaisia. Ei siitä kannata vaieta. Pietari kielsi pelon lamaannuttamana. Mekin olemme yhtä heikkoja. Ja se nöyryyttää meitä terveellisellä tavalla. Silti sinun, minun ja jokaisen on lupa uskoa pelkuruutensa ja kaiken heikkoutensa anteeksi ja iloita siitä, että se Jumalan armo riittää autuuteen. Autuudesta saat iloita sinäkin!

Tarkkaan ottaen joulua ruvettiin viettämään vasta myöhemmin, joskus 300-luvulla. Sitä ennenkin oli juhlintaa ollut, mutta ei niin "virallista". Joulun oma paikka vakiintui siinä yhteydessä nykyiselle paikalleen joulukuulle. Väitetään, että joulun juhlanvietto olisi kopiointia roomalaisesta Saturnalia-juhlasta, jota kumminkin vietettiin tarkkaan ottaen jo joulukuun 17.– 23. päivinä. Joulupäivä on vasta 25.12. kuten tiedämme. Tärkeintä on kumminkin, että saamme jokainen itse viettää joulua sille kuuluvalla pyhällä hartaudella. Kuten joulurauhan julistuksessa se asia muotoillaan. Silloin me saamme siitä juhlinnasta sen suurimman siunauksen.

Usko riittää silloin, kun sen kohde on ainoa ja oikea. Usko kohdistuu Jeesukseen. Hän pelastaa. Ei niinkään usko sinänsä. Vaan uskon kautta me pelastumme - ja usko turvaa siis Jeesukseen. Muista aina, että "uskon kohde pelastaa, ei itse usko"!

Tulipa siinä todella monta ja suurta kysymystä. Ei varmaan onnistu niihin kaikkiin vastaaminen ihan nopeasti. Mutta perusperiaate lienee selvä. Koska luemme Vanhaa Testamenttia, näemme siellä, että Jumala on toiminut samantapaisesti Israelin kanssa läpi vuosisatojen. Ei hän ole koskaan hylännyt sitä. Kurittanut kyllä ankarasti, mutta aina johdattanut ja tuonut kansansa takaisin. Hän toi Israelin Egyptistä takaisin Luvattuun maahan. Hän toi myös Juudean takaisin Baabelista. Nyt 1900-luvulla hän toi kansan jälleen kerran maahansa. Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hänen sanaansa tutkimalla ja hänen johdatustaan kansojen historiassa tarkkailemalla, me saamme nähdä hänen uskollisuutensa. Kyllä siis tässä mielessä Israel ja maa kuuluvat yhteen. Mutta tietysti on vaikeata sanoa ehdottoman tarkasti noista maan rajoista. VT:ssa on monia erilaisia rajanvetoja. Eikä se nykyaikana ole yhtään sen helpompaa. Paavali antaa tulevaisuuteen uutta näkökulmaa Room. 9-11. Siellä hän valottaa salaisuutta, että lopulta Jumala pelastaa kansansa myös epäuskon syövereistä. Tuossa luvussa 11 on myös kuvaus jalosta öljypuusta. Se on juuri se Israel, johon meidät pakanat, "villiöljypuun oksat", on istutettu. Tuo Israel on siis se Jumalaan turvautuva ja häneen uskova juutalaisten joukko, joka turvaa oman Messiaan sovitustyöhön. Siksi 1. Moos. 12:3 koskee tuota israelia, jossa mekin olemme. Eli jos todellinen jatkumo VT:n "todellisen" Israelin ja UT:n "todellisen" Israelin välillä purkaantuu tai 1. Moos. 12:3 ei koskisi enää Israelia, myös me uskovat tuhoutuisimme siinä mukana. Siksi on tärkeätä nähdä tämä kysymys juuri Raamatun kokonaisilmoituksen valossa. Luepa myös Apt. 1:6-8. Siinä opetuslapset kyselevät Vapahtajalta Israelin "jälleen rakentamisesta". Tuota kysymystä ei Jeesus torju, mutta jättää aikataulun kertomatta. Se varmasti liittyy Jumalan pelastussuunnitelman, VT:n profeettojen ennustusten täyttymiseen. Auttaisiko tämä sinua eteenpäin Raamatun lukemisessa?

Kiitos arasta ja kohtikäyvästä kysymyksestäsi. Kyllä on paha ja vaikea paikka. Sen täytyy merkitä sinulle ihan täyttä katastrofia. Olen pahoillani, että tuo kävi noin. Sen, mitä jaat kysymyksessäsi, nostaa monen monta kysymystä mieleeni. Iloitsen paljon siitä, että tahdot kohdata läheisesi ja tuoda heille mahdollisuuden ja tilaisuuden katua syntejä ja tunnustaa ne ja uskoa ne anteeksi Jeesuksen tähden. Sitähän se "taivasmatka" tarkoittaa. En pysty pelkän kysymyksesi perusteella arvioimaan tilannetta täysin. Sinä tunnet tilanteen parhaiten. Toivon, että saat Herralta viisauden sekä rakkautta ja pyhyyttä asettaa sanasi oikein ja kutsua kaikki läheisesi joulun lapsen seimelle polvistumaan ja saamaan lääkettä synnin haavoille ja voimaa myös hylätä synnin tiet ja palata tosi parannuksen myötä kaidan tien kulkijoiksi. Joulun lapsi saakoon siunata ennen muuta sinun oman joulusi!

Sanoisin näin, että siinä on paljon hyvää. Bo Giertz ei kuitenkaan edustanut perinteistä raamattunäkemystä (jota esim. Luther edusti), jonka mukaan Raamattu on kokonansa totuus. Hän edusti kyllä "konservatiivista" näkemystä Raamatusta, mutta luovi esim. luomisen ymmärtämisessä evoluution raameissa. Tuolta osin hänen alkuperäiset mielipiteensä alkavat olla noin 100 v. vanhoja eikä niillä ole samanlaista "katetta" tänään. Tiede on mennyt eteenpäin ja osoittanut selvästi, että elämää ei synny tyhjästä ilman Luojan luomista. Tämä on tieteellinen totuus, vaikka tästä monet tieteentekijät pyrkivät kiemurtelemaan irti. Evoluutioteoria sen ns. "tavallisessa" muodossa on täysi illuusio. Kyllä Bo Giertzin kirjassa on tietysti ja ymmärettävistä syistä paljon hyvää. Mitä ikinä luet, lue aina sillä ajatuksella, että pidät vain sen, mikä on hyvää.

Muunlainen väite olisi vaikeasti perusteltavissa. Kävin nopeasti lukaisemassa Wikipedian artikkelia. Siinä on hyvin hahmotettu koko ongelmavyyhti seuraavasti:

"Evankeliumikohtien monitulkintaisuuden vuoksi Magdalan Marian identiteetistä, roolista ja merkityksestä väiteltiin 500-luvulle saakka. Viimein vuonna 591 paavi Gregorius suuri yhdisti Magdalan Marian, syntisen naisen ja Betanian Marian yhdeksi ja samaksi Magdalan Mariaksi. Tämän myötä Maria alettiin samalla nähdä entisenä prostituoituna. Läntisessä kirkossa Mariasta tuli näin yhdistelmähahmo aina 1900-luvun lopulle saakka. Itäisessä kirkossa nämä kolme naishahmoa säilyivät aina erillisinä."

Nykytutkimuksen valossa menee vaikeaksi väittää, että juuri tuo Maria Magdaleena olisi tarkemmin yhdistettävissä nimettömiin naishahmoihin taikka moniin muihin Marioihin Uudessa Testamentissa.

Raamatun luomiskertomus on ainoa tieteellinen ja järkevä vaihtoehto maailman synnylle. Kiistämätön tosiasia on, että tyhjästä ei tule mitään, ellei Jumala Luojana luo jotakin. Elämän syntyä ei kukaan pysty selittämään muuten kuin Luojan avulla. On suurta viisautta tunnustaa tämä. Luonnontieteet eivät siis tunne evoluutiota muuta kuin jo olemassa olevan elämän jatkokehityksenä (ja silloinkin mikro- eikä makroevoluutiona eli pientä kehitystä tapahtuu jo olemassa olevien lajien sisällä, mutta ei synny uusia lajeja kokonaisuudessaan: koirat voivat siis risteytyä toisten koirien kanssa, mutta koirasta ei kehity esim. dinosaurusta). Myös Nooan aikainen vedenpaisumus on ollut koko maailmaa koskeva, ei mikään kuviteltu paikallinen tulva. Kaikki tuollaiset taikka sitä vastaavat selitykset ovat vääriä ja turhentavat Raamatun opin.

Hengelliset tekstit ovat synnyttäneet paljon niiden ympärillä pyörivää kirjallisuutta. Ihan niin kuin on nykyään laita kirjallisuudessa, taiteessa, elokuvissa jne. Ne voivat antaa jotakin uutta ymmärrystäkin. Yleensä taiteilija on käyttänyt vapauttansa oman mielensä mukaan. Sitten on Raamatussa joitakin tekstikohtia, jotka mahdollisesti puuttuvat toisista käsikirjoituksista. Se on monimutkainen vyyhti eikä ole mahdollista sanoa yleistävästi syitä, jotka ovat päteviä jokaisessa tapauksessa. Jokainen kohta on tarpeen ottaa käsittelyyn erikseen. Esimerkiksi voi kuitenkin ottaa vaikka Jeremiaan kirjan. Siinä tuo profeetta itse kertoo, että hänen profeettakirjansa "ensimmäinen" painos poltettiin kuninkaan taholta. Sitten Jeremia kirjoitti vielä laajemman teoksen ja tästä syystä meillä on käsikirjoituksissa ja monissa käännöksissä useita lisäkatkelmia. Näyttää siksi siis siltä, että tässä tapauksessa Jeremia on kirjoittanut pakosta "toisen" painoksen kirjastaan. Se selittäisi näitä laajennuksia hänen kirjassaan.