Search
Close this search box.

Kysymys 2081

Millainen on maailmallinen tapa viettää joulua? Useamman pienen lapsen kanssa satumaailma, joulukoristelut ja tonttusista kertovat lasten joululaulut ovat osa joulukuuta, voiko näistäkin iloita hyvillä mielin vai tulisiko tämmöistä satuilua ja leikkiä karsia?

Vastaus:

Maailmallinen tapa viettää joulua hukkaa joulun sanoman ja päähenkilön, Jeesuksen. Tilalle tulee joulupukkia, tonttua ja varpusta jouluaamuna ... Sinänsä satumaailma ei ole sellaisenaan väärää. Satuja on kerrottu läpi maailmanhistorian ja nuo kertomukset voivat kasvattaa mielikuvitusta ja antaa virikettä. Joulun kohdalla tuo satumaailma on kyllä peittänyt alleen kaikkein tärkeimmän (ja muutakin sen ohella). On tärkeää, että lapset oppivat varhain tekemään eron satumaailman ja todellisen elämän tai historian välillä. Jouluevankeliumi kuuluu tosi elämään ja on historiallista kertomusta. Latinaksi jouluevankeliumi alkaa "factum est", tapahtui ihan todellisesti. Se ei ala satujen tapaan "olipa kerran". Koska joulun sanomaa peittäviä satuja kerrotaan ja kerrotaan, joutuu miettimään, että kuinka voisi mahdollisimman hyvin ja syvällisesti esittää joulun evankeliumin perheessään. Silloin suosittelisin, että kukin voi perehtyä esim. joulupukin esikuvaan. Hän on Turkissa asunut pyhä Nikolaus (siitä englannin kielinen nimitys Santa Claus eli "joulupukki"). Hän jakoi lahjoja köyhille lapsille ja pelasti niin monet sairauksista ja kuolemasta. Hän toimitti virkaansa uskostaan käsin. Siksi ehdotan, että voisit tänä jouluna "valloittaa takaisin" kirkolle sitä julistusta, jonka maallistuminen on pilannut ja yksinkertaistunut ja pinnallistanut. Itse en siis usko, että me voisimme ikään kuin protestoinnin voimalla poistaa joulupukit joulunvietosta. Silti on mahdollista istuttaa kristillista tietoisuutta tämän ajan keskelle. Jos haluaa, voi helposti jättää joulupukit omasta joulunvietosta pois. Siinä tapauksessa lahjat tuotaisiin kultaisille lapsillemme esim. tietäjien toimesta. Samalla voisi opettaa, että meidänkin on hyvä jouluna muistaa antaa lahjoja Jeesus-lapselle viisaitten tietäjien tapaan. Käytännössä se toteutuisi niin, että muistetaan joululahjakeräyksiä tai annetaan joku lahja jollekin vähävaraiselle. Lapset voisivat itsekin tehdä jonkun lahjan jollekin, joka jouluna toimitetaan perille. Rakkaus on kekseliäs. Lapset erilaisia. Ehkä keksit uusia, hyviä tapoja opettaa joulun sanomaa! Joka tapauksessa joulukirkko tms. kuuluu aina joulun viettoon. Samoin kodin jouluhartaus/hartaudet.

Siunattua joulun odotusta!