Pääkirjoitus, Länsi-Suomen Herännäislehti 1/2023

Sosiaalinen media – hyödyt ja vaarat

Timo Laato, päätoimittaja

Nykyaikana moniarvoistuvassa maailmassa täytyy näkyä ja kuulua entistä enemmän pystyäkseen vaikutta­maan. Mitä parem­min näkyy tai mitä selvemmin kuu­luu, sitä paremmin saa oman mielipiteensä näkyviin tai si­tä sel­­vemmin oman ää­nensä kuu­luviin. Erityisen keskeiseksi ja suorastaan ratkaisevaksi on noussut ns. so­siaalinen me­dia eli kaik­ki se, mitä tapahtuu verkossa eli netissä. Monille nuorille ja nuorille aikui­sille sosi­aa­linen media on usein se varsinainen tai jopa ainoa tietolähde. Mitä muualla puhutaan tai kirjoitetaan, ei kos­ke tai tavoita heitä enää ollenkaan. Tämä on todellisuutta tänään! Se on tullut jäädäkseen. Sitä ei voi muuk­si muuttaa väittämällä muuta.

Myös kirkko joutuu elämään tässä todellisuudessa. Tahtoipa se sitä tai ei. Siksi totuttu perinteinen kristilli­nen julistus ei välttämättä kuulu siellä, missä ihmiset yleensä liikkuvat. He eivät useinkaan suuntaa kulkuan­sa kirk­koon, vaan avaavat tietokoneensa ja seuraavat alituista uutisvirtaa tai vaihtuvien videoklippien ainais­ta kuvalähetystä. Jos heille haluaa saarnata, heille kuuluu puhua myös ja erityisesti netissä. Muuten on vaa­rana, että kirkko tai herätysliike kadottaa heidät kokonaan. Se tarkoittaa käytännössä myös, että heidät lopulta kadotetaan iankaikkisesti. Kristillinen rakkaus vaatii meitä siksi toimimaan heidän par­haakseen, hei­dän autuutensa varmistamiseksi.

Kirkko on itse asiassa aina ollut opissa se ”sama vanha”, mutta monissa toimintatavoissaan ”uusi ja tuore” tai suorastaan moderni. Raa­matun aikana pyhät tekstit oli totuttu kirjoittamaan papyrusrullille, jotka rullat­tiin kahden rullan ympärille. Tekstiä avattiin tai suljettiin pyörittämällä rullia eteen- ja taaksepäin. Ne eivät kuitenkaan ol­leet erityisen käytännöllisiä ja vaikeuttivat tietyn nimenomaisen kohdan löytämistä tai estivät kokonaan pitkien tekstien kirjoittamista. Siksi jo apostolinen kirkko otti käyt­töön usein perga­mentista (eläi­men nahoista) valmistetut koodeksit, jotka muistuttivat meidän kirjojamme yksittäisten ja yhteen solmittu­jen sivujen kanssa.

Varhaisesta alkaen kirkko keskittyi lukutaidon opettamiseen kansalle, jotta he pystyisivät lukemaan omilla silmillään raamatulliset opetukset. Perustettiin koulut ja jopa ensimmäiset yliopistot tavoitteen saavuttami­seksi. Kuljettiin sen aikaisen kehityksen kärjessä hyvin vahvasti.

Kirjapainotaidon keksiminen oli koko uskonpuhdistukselle välttämätön tekninen edistysaskel. Eivätpä olisi oikeat opit ja opetukset levinneet läpi Euroopan ilman sitä. Lutherin teosten painosmäärät ovat uskomatto­mat jopa nykyisten tilastojen valossa.

Kun joskus 1800-luvulla yksittäisiä kirjakauppoja ja -ketjuja löytyi lähinnä isoimmista kaupungeista, kris­tilli­nen kirjallisuus levisi silti laajoille alueille ns. kolpor­töö­ri­toiminnan myötä. Siinä puhujista ja saarnaajista tuli samalla kä­veleviä kirjakauppiaita, jotka toivat parhaat postillat ja opetuskirjoitukset mukanaan varsin kilpai­lu­kykyiseen hintaan. Pietistinen herätys ei olisi onnistunut leviämään kansan syviin kerroksiin il­man tätä toimintaa.

Äänityksen kehittyessä alettiin äänittää puheita ja raamattutunteja kelanauhoille ja kaseteille, myöhem­min digitaalisesti. Monille sairaille, vanhuksille ja kaukana asuville tämä on ollut korvaamaton hengellinen apu heidän sanannälkäänsä. Alkuaikoina jotkut puhuvaiset kielsivät omien puheittensa äänittämisen. Nyt hei­dän äänensä ovat vaienneet lopullisesti. Sitä vastoin nuortenillassa Suomen itsenäisyyspäivänä viime jou­lu­kuus­sa saimme kuulla edesmenneen maallikkopuhuja Kustaa Saloman hänen viimeisissä seuroissaan pitämänsä puheen. Miten puhuttelevaa, totesivat nuoretkin! Ei aivan samanlaista julistusta ”petäjävapriikin” pen­kil­tä kuule enää missään. Samaa pääsi koko seuraväki todistamaan loppiaisena.

Koronan aikana oli suuri siunaus, että saatiin seurata jumalanpalvelusta verkossa ja pitää nettiseuroja tek­niikan avustuksella. Se auttoi rukoilevaista seuraväkeä pahimman yli. Sydämellinen kiitos vielä kaikille, jotka teitte tämän mahdolliseksi. Ehkä myös tulevaisuudessa on tilausta vastaavalle kulkutautien ja levotto­muuk­sien rie­huessa maassa.

Mutta toisaalta on hyvä sanoa myös varoituksen sana. Sosiaalinen media perustuu täysin voittoa tavoitte­le­vien yritysten taloudellisiin intresseihin (mielenkiinnon kohteisiin). Ne eivät tarjoa ilmaista näkyvyyttä ver­kossa sulaa hyvyyttään. ”Ilmaisia lounaita ei tarjoilla.” Kansainväliset suuryritykset tahkoavat rahaa mainos­tuloilla ja myymällä käyttäjistään tietoa sitä haluaville. Ne pyrkivät koukuttamaan netin käyttäjät si­­vustoil­le sallimalla ja jopa yllyttämällä keskustelujen kärjistymistä, suomalla lukijoille ja osallistujille mahdollisuuden ”tirkistellä” toisten virheitä ja heikkouksia, pitämällä tilastoa kommenttien ja linki­tysten määrästä, luomalla kilpailuhenkeä ”tykkäysten” (peukku ylös) ja ”ei-tykkäysten” (peukku alas) vertailuilla sekä ohjaamalla hyvin samantapaista aineistoa lisää kunkin omien mieltymysten mukaan. Siksi somen keskustelukulttuuri on väliin äärimmäisen loukkaavaa ja karkeaa. Jos omia mielipiteitä voi ja saa laukoa ihan nimettömänä, ei ole mitään rajoituksia päästää ulos sisimmästään kaikkea sitä, mitä ei koskaan kehtaisi sanoa toiselle kasvotusten. Vielä lisäksi netissä vaikeat asiat puidaan usein vain ja ainoastaan kirjoitetuin kirjaimin. Oikealle keskustelulle tyy­pilliset äänenpainot, ilmeet, ”ruumiin kieli” ja vastaavat jäävät pois. Väärinymmärrysten ja loukkaantumis­ten mahdollisuus kasvaa silloin olennaisesti. Tällaista kaikkea on ollut havaittavissa myös kristillisissä piireis­sä ja nettipalstoilla. Siksi en yleensä koskaan käy tärkeitä keskusteluja verkossa erilaisissa keskustelu­ryhmis­sä, joihin en edes kuulu.

Niinpä kansainväliset suuryritykset tarjoavat ilmaista viestintäkanavaa kaikille vain, jos niiden omat (lä­hin­nä) taloudelliset intressit eivät vaarannu. Ne ovat täysin riippuvaisia mainostajista, jotka ostavat niiltä käyt­täjien nettidataa räätälöidäkseen heille mainoksiaan heidän tarpeittensa ja mielenkiintonsa mukaisesti. Tästä syystä saat sellaisia mainoksia, jotka ikään kuin sattumoisin sopivat siihen, mitä olet haeskellut netistä tai sen uumenista. Mutta jos vaikkapa Facebook, Twitter, YouTube, Google tai TikTok päättäisi eräänä päivänä, että tulojen maksimoinnin kannalta olisi parempi, jos sinä tai sinun järjestösi ei enää olisi läsnä tai näkyvissä yhdessä tai useammassa näistä palveluista, et voisi asialle yhtään mitään. Katoaisit siinä silmänrä­päyk­sessä sosiaalisesta mediasta kuin tuhka tuuleen. Si­nua ei enää olisi olemassa verkossa. Näin kävi mm. USA:n pre­sidentille Donald Trumpille Twitterissä. Varmaan ihan syystäkin. Mutta entä jos seuraavaksi päätetään, että esim. jonkun kristillisen järjestön raamatullinen opetus elämän pyhyydestä (sikiämisestä kuolemaan saakka) tai avio­liitosta miehen ja naisen välisenä ainoana yhteiselon muotona on taloudellinen riski suuryritykselle? Mitä sitten?

Suomen Kuvalehdessä (49/22) Pasi Kivioja kertoi harvinaisesta, Suomessa toteutetusta ilkivallasta Kan­gasalan Sano­mia kohtaan. Lehti joutui täysin syyttä Facebookin kurinpidollisten toimien uhriksi. Kaikki lehden linkitykset sen omille verkkosivuille poistettiin kyseenalaisten ilmiantojen perusteella. Täysin sama tapahtui Sa­von Sanomille eri syystä. Erikoista tilanteessa on, että nämä sensurointipäätökset tekee ”tekoäly” USA:n Kaliforniassa, sen kuuluisassa ”Piilaaksossa”. Niinpä ei ole mahdollista keskustella asiasta kenenkään kans­sa tarkemmin. Ku­kaan yri­tyksestä ei vastaa kysymyksiin. Päätöksestä ei voi valittaa. Sen perusteluja ei missään kerrota. Sen­suroinnin kestosta ei ole tietoa. Sosiaalisen median läiskimä tuomio kestää ennalta arvaa­­matto­man ajan. Siinä sitä sitten kärsitään. Nurinkurinen tilanne, ellei se olisi totisinta totta. Uskonpuhdistajaa hiu­kan va­paasti mu­kaillen: ”Tässä seison, kun en muutakaan voi.”

On erinomaista, että meillä on yhdistyksessämme toimivat verkkosivut ja näkyvyyttä Facebookissa. Leh­den toi­mi­tus­sih­teeri huolehtii niiden päivittämisestä pääsääntöisesti. Tarvitsemme modernia tiedonvälitystä nyt ja jatkossa. Silti on hyvä muistaa, ettemme voi rakentaa viestintäämme pelkästään noiden mainosrahoitteis­ten alus­tojen varaan. Me käytäm­me niitä niin kauan kuin mahdollista ja vain siinä määrin kuin niistä on hyö­tyä meille. Tarvitsemme silti esimerkiksi tätä painettua Herännäislehteä myös sosiaalisen median aikana. Se on meille osa herätysliikkeemme ”huoltovarmuutta”. Siksi kehottaisin lukijakuntaa vakavasti harkit­semaan oman tilauksen uudistamista ja mahdollisten lahjatilausten määrän kasvattamista. Painettu sana on painavaa sanaa! Joka tilanteessa.

Mainittakoon vielä lopuksi, että Euroopan Unioni on antanut uuden säädöksen digipalveluista. Siinä vaa­di­taan verk­ko­alustoilta avoimuutta. Vuodesta 2024 lähtien käyttäjän verkkotilin sulkemisesta tai sen näkyvyy­den rajoittami­sesta kuuluu antaa tieto käyttäjälle, selittää syyt päätökseen ja kertoa, kuinka päätök­ses­tä voi valittaa. Tällainen säädös on tarpeellinen, luo selvät pelisäännöt sosiaaliseen mediaan ainakin Euroo­passa ja näyttää oikeaa suuntaa muualla maailmassa.