Pääkirjoitus, Länsi-Suomen Herännäislehti 9/2022
Hengessä vaeltaminen
Timo Laato, päätoimittaja
Tänään puhutaan paljon Hengestä ja Hengessä vaeltamisesta. Siksi on hyvä pysähtyä miettimään Raamatun valossa, mitä sellainen elämä lopulta tarkoittaa. Huomaamme, että monenlaiset arkiset asiat kuuluvat siihen. Hengessä vaeltaminen ei ole eräänlaista ylihengellistä ja näytösluonteista hengellisyyttä. Se merkitsee pikemmin rakkaudellista kanssa- ja myötäelämistä toisten parissa. Tästä esimerkkinä luemme Paavalin Galatalaiskirjeestä seuraavan jakson:
”Jos me Hengessä elämme, niin vaeltakaamme myös Hengessä. Älkäämme turhaa kunniaa pyytäkö, vihoittain ja kadehtien toinen toistamme.” (Gal. 5:25–26.)
”Rakkaat veljet! Jos ihminen osaa johonkuhun vikaan tulla, niin te, jotka hengelliset olette, ojentakaat senkaltaista siveyden Hengessä. Ja katso itsiäs, ettes sinä myös kiusattaisi. Kantakaat toinen toisenne kuormaa ja niin Kristuksen lakia täyttäkäät. Sillä jos joku luulee itsensä jotakin olevan, joka ei kuitenkaan mitään ole, hän viettelee itsensä. Mutta koetelkaan kukin oman tekonsa, ja sitte hän taitaa ainoasti itsestänsä kerskata, ja ei yhdessäkään muussa, sillä kukin pitää oman kuormansa kantaman. Joka sanalla neuvotaan, se jakakaan kaikkea hyvää sille, joka häntä neuvoo. Älkäät eksykö; ei Jumala anna itsiänsä pilkata. Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihassansa kylvää, se lihastansa turmeluksen niittää, mutta joka Hengessä kylvää, se Hengestä ijankaikkisen elämän niittää. Ja koska me hyvää teemme, niin älkäämme suuttuko, sillä aikanansa mekin saamme niittää ilman lakkaamatta. Koska siis meillä aika on, niin tehkäämme jokaiselle hyvää, mutta enimmiten niille, jotka meidän kanssaveljemme uskossa ovat.” (Gal. 6:1–10.)
Galatalaiskirjeen lopussa alkaa uusi jakso 5. luvun jakeesta 25: ”Jos me Hengessä elämme, niin vaeltakaamme myös Hengessä.” Se toimii ikään kuin päällekirjoituksena tai otsikkona. Kyse on laajasti ottaen Hengessä vaeltamisesta. Heti sen jälkeen seuraa tarkkaa ohjeistusta, mitä tämä Hengessä vaeltaminen tarkoittaa ja miten se sitten käytännössä toteutuu. Paavali tavallaan ottaa meitä kädestä kiinni, taluttaa meitä ja auttaa meidät hyvään alkuun, jotta osaamme vaeltaa Hengessä. Tässä hän osoittaa hyvän paimenen mieltä ja mallia.
Edellä Paavali on puhunut Hengen hedelmistä (tarkkaan ottaen Hengen hedelmästä, mikä korostaa kristityn vaelluksen yhtenäisyyttä kaikessa rikkaudessaan). Niitä hän on luetellut kaiken kaikkiaan yhdeksän (kolme kolmen hyveen ryhmää, jotka laajasti ottaen kattavat meidän suhteemme Jumalaan, lähimmäiseemme ja itseemme). Ne korostavat jumalallisen elämän tavoitetta tai tavoitteellisuutta, sen kauneutta ja ihanuutta (Gal. 5:22). Tarvittaessa voit lukea enemmän Hengen hedelmistä aiemmin kirjoittamastani pääkirjoituksesta (LSHL toukokuu 2018, 3-5).
Nyt Paavali kertoo enemmän kristityn elämän varjopuolesta, sen haasteista ja vaikeuksista. Samalla hän vaihtaa kielikuvan Hengen hedelmästä Hengessä vaeltamiseen. Tekstistä käy ilmi monenlaista arjen kränää. Eipä se olekaan helppoa, kun pitää elää ei vain ”ihmisiksi” vaan ”kristityiksi”. Kristityn vaellus ei ole ”ruusuilla tanssimista”, tai ainakin silloin tanssitaan ruusujen päällä, joista törröttävät tunnetusti ne pistävät piikit. Hengen hedelmää uhkaavat monet tihutyötä juonivat ”vihulaiset”, kyllästymisen ja tympääntymisen korventava helle, kylmyyden ja kylmäkiskoisuuden yöpakkaset. Mistä noita täydellisiä idiootteja riittää elämääni aina vaan uudestaan? Vielä kirkossa ja seurakunnassa!
Hengessä vaeltaminen tarkoittaa ennen muuta kaiken kunnian antamista Jumalalle. Oman eli turhan kunnian pyytäminen mainitaan ensimmäisenä varoittavana esimerkkinä (5:26). Siihen liittyvät toisten haastaminen kilpailuun (heidän ”ärsyttämisensä” keskinäiseen mittelöön paremmuudesta) ja toisten kadehtiminen. Nämä viimeiset kaksi pahetta ilmaisevat kreikan kielessä, että oman kunnian pyynti liittyy erityisesti ihmisten välisiin suhteisiin, mutta sellaisenaan se tietysti tapahtuu kaikkitietävän Jumalan edessä ja rikkoo myös häntä vastaan. Paljon paremmalta näyttäisi ja tuntuisi, jos noudattaisi kaikessa J. S. Bachin jaloa esikuvaa. Hän kirjoitti jokaisen sävellystyönsä loppuun sanat SDG eli Soli Deo Gloria (”yksin Jumalalle kunnia”). Hän tahtoi antaa tekemisestään kunnian Jumalalle. Siksi hänestä tulikin suurin säveltäjä kautta aikojen.
Seuraavaksi Paavali nostaa esiin sen tavanomaisen tarinan, että joku ”tavataan jostakin rikkomuksesta” (6:1). Siinä olisi jälleen paikka ja mahdollisuus nostaa itseänsä tuon toisen kustannuksella. Mutta ei. Hengessä vaeltaminen tarkoittaa, että ojennuksen sana puhutaan Hengessä ja vielä siveyden tai sävyisyyden Hengessä, mikä on yksi Hengen hedelmistä (5:23). Samalla jokaista muistutetaan vakavasti hänen omasta heikkoudestansa. Muistutus on puettu sellaiseen muotoon, että ajatus käy selväksi: ”Katso itsiäs, ettes sinä myös kiusattaisi.” Tässä Paavali ei puhu suoraan kiusaukseen lankeamisesta. Sitä vastoin hän antaa ymmärtää, että useimmiten pelkästään kiusaukseen joutuminen riittää langettamaan itse kunkin, jopa sen itseään parempana pitävän kerskaajan. ”Henki tosin on altis, mutta liha on heikko.” Tämän saivat opetuslapset kokea karvaasti Getsemanessa. Siellä Jeesus oli kehottanut heitä rukoilemaan, etteivät he edes joutuisi kiusaukseen (Matt. 26:41), koska kiusaukseen joutuessaan he lankeaisivat joka tapauksessa. Tuota samaa ajatusta sisältyy ”Isä meidän” -rukoukseen. Siksi kukaan ei pääse kerskumaan omasta erinomaisuudestaan toisten kustannuksella.
Hengessä vaeltamiseen liittyy keskeisenä kehotus kantaa toisten kuormia (6:2). ”Auta miestä mäessä.” Tai myös: ”Kaveria ei jätetä.” Kreikan sana tarkoittaa samalla kertaa jotakin, joka on sekä ”aineellisesti” painavaa että ”henkisesti” raskasta. Siis lyhyesti sanottuna: varsin kuormittavaa.
Toisten kuormien kantamisessa auttaa oikea asenne. Siihen liittyvät keskeisesti seuraavat ohjeistukset:
- Nöyryys (6:3), joka alentaa meidät ylpeät epäonnistujien rinnalle.
- Itsensä tutkiminen (6:4), jossa vältetään vertailu toisiin niin hyvässä kuin pahassa mielessä. Tässä kannattaa erityisesti huomata, kuinka tärkeänä Paavali pitää itsensä tutkimista. Hän puhuu samasta asiasta valmistautumisena jokaiseen ehtoollisenviettoon (1. Kor. 11:28) ja oman uskonelämän tarpeellisena koetinkivenä (2. Kor. 13:5).
- Ymmärrys siitä, että kunkin on kannettava oma vastuunsa (sana ”kuorma” nyt uudenlaisessa merkityksessä) jo tässä elämässä, mutta erityisesti viimeisellä tuomiolla, johon kreikan verbin futuurimuoto varsinaisesti viittaa (6:5). Huomaa tietoinen ja harkittu ristiriitaisuus (itse asiassa näkökulmien erilaisuus) jakeiden 2 ja 5 välillä. Voisi kuvitella, että se, jonka on kannettava oma kuormansa, ei jaksaisi enää kantaa toisten kuormia. Mutta käytännössä se tavallisesti ja onneksi menee juuri toisin päin: Vasta sitten, kun joutuu itse kantamaan taakkaansa, ymmärtää asettua toisen taakankantajan rinnalle kanssakulkijaksi. Kärsivää ihmistä ymmärtää parhaiten toinen kärsivä ihminen.
Toisten kuorman kantamisessa on tärkeää vielä muistaa jakaa omastaan. Tämä koskee erityisesti ”sanassa työtä tekevien” auttamista taloudellisesti (6:6). Tällainen kehotus on tarpeen myös luopumuksen aikana (eli meidän aikanamme), jolloin monet raamatulliset paimenet tai kristityt joutuvat syyttä suotta kirkollisen tai maallisen esivallan kurinpitotoimenpiteiden kohteiksi. He tarvitsevat meidän taloudellista tukeamme, joka voi meistä tuntua välillä raskaalta kuormalta kantaa. Rukoilkaamme siksi keskuuteemme ”kukkaroherätystä”.
Varoitus eksymisestä (6:7) liittyy keskeisesti edelliseen jakeeseen. Me eksymme, jos luulemme voivamme ”pihtailla” ja erottaa maalliset rikkautemme uskon harjoittamisesta. Se olisi samaa kuin ilveilisi Jumalalle tai nyrpistäisi hänelle nenää (sitä kreikan verbi oikeastaan tarkoittaa). On päivänselvää, ettei hän katsele hyvillä mielin sellaista, vaan kirkastaa pyhyytensä. Ja siitä ei taasen seuraa meille mitään hyvää.
Lopuksi Paavali esittää kristillisen ”karman lain”: Mitä kylvää, sitä niittää (6:8–9). ”Sitä saa, mitä tilaa.” Uudessa Testamentissa opetetaan kauttaaltaan, että iankaikkinen pelastus on yksin armosta, mutta viimeinen tuomio tapahtuu kunkin tekojen mukaan. Puhu siitä ja huomaat nopeasti, että kristityt eivät välttämättä tunnusta tai edes tiedosta, että sinä opetat oikein. Oletko koskaan kokeillut? Milloin itse viimeksi kuulit vastaavaa opetusta? Paavalin ajatuksenkulussa ei tietenkään ole mitään ristiriitaa. Kyllä hän esimerkiksi vastustaa yritystä tulla vanhurskaaksi omien tekojen avulla, mutta ei hän vastusta ponnistusta tehdä mahdollisimman paljon hyvää omien tekojen avulla Hengen voimassa. Emme siis pelastu tekojen kautta (Ef. 2:9), mutta me itse olemme ”Jumalan teko” ja luotuja hyviä tekoja varten, jotka hän on edeltäpäin valmistanut, jotta ”me niissä vaeltaisimme” (Ef. 2:10). Tämä on todellista ”Hengessä vaeltamista” (Gal. 5:25).
Kaikkein viimeisimmäksi kiinnitä huomiosi Paavalin taitavaan kielenkäyttöön. Hän kehottaa tekemään hyvää lannistumatta (6:9–10). Kreikassa puhutaan tavallaan hyvän tekemisestä ”pahentumatta” siihen. Vastakohtapari ”hyvä – paha” on tehokas tapa korostaa, että hyvän tekemiseen ei kuuluisi tuskaantua, vaikka se joskus tekee kipeää ja kyllästymme siihen. Mutta ajan tullen pääset ns. hyville osingoille. Mieti sitä ja iloitse rientäessäsi auttamaan toisia.