Länsi-Suomen Herännäislehti 7-8/2021
Raamatun sanan ehdoton totuus
Timo Laato, päätoimittaja
Suomen ev. lut. kirkko sairastaa ja voi huonosti. Se ei enää ole mikään uutinen. Sen me tiedämme jokainen. Samoin me tiedämme, että tervehtyminen alkaa, kun kirkko palaa takaisin Raamatun opetuksiin. Jumalan sana parantaa haavat, hoitaa mustelmat ja kolhut, lääkitsee ja kuntouttaa raihnaudet ja heikkoudet.
Kirkon eri herätysliikkeet ja järjestöt ovat puhuneet tästä kaikesta pitkään. Kehotusta ei ole otettu vakavasti. Se on laajasti vaiettu kuoliaaksi. Vuosien saatossa kehotus tuntuu myös vaimentuneen tai ainakin laimentuneen myös herätysväen keskuudessa. Ei liene niinkään kyse yhdestä isosta murroksesta vaan pikemminkin monista pienemmistä murtumista. Muutos tapahtuu hiljalleen ympärillämme. Se vaikuttaa.
Luottamus Raamattuun ja sen ehdottomaan totuuteen horjuu. Myös tunnustusrintaman sisällä. Joko enemmän tai vähemmän. Se ilmenee eri tavoin. Akateemisessa raamattutieteessä on jo kauan aikaa suosittu ns. ”ateistisia” tai ”agnostisia” metodeja, jotka antavat ikään kuin luvan olla pohtimatta Jumalaa, kun tutkitaan hänen sanaansa. Siinä yhteydessä käy vaikeaksi ja suorastaan mahdottomaksi tunnustaa Raamattu sellaisenaan iankaikkiseksi totuudeksi. Painopiste siirtyy siihen, mitä konservatiivinen tutkija itse haluaa painottaa. Monesti ihan hyviä asioita. Mutta silloinkin Jumalan sanaksi tiivistyy lopulta vain se, mikä osoittautuu kestäväksi historian valossa tai lähinnä siis tutkijan oman historiantutkimuksen taustaa vasten.
Nykyään menee laajasti ottaen ihan täydestä tunnustusrintaman sisällä, että Raamatun opetus luomisesta ja vedenpaisumuksesta sekä niihin liittyvistä tapahtumista (1. Moos. 1-11) ei vastaa todellisuutta. Tieteen nykyinen maailmankuva on toinen, ja sitä kuuluu seurata huolimatta siitä, että Jeesus itse seuraa Vanhan testamentin linjauksia. Jotta ristiriita pehmentyisi, on tutkimuksessa siirrytty kernaammin selvittämään noiden alkulukujen vaikutushistoriaa juutalaisissa ja alkukristillisissä lähteissä. Silloin voi huoletta panna näiden raamatullisten totuuksien painottamisen toisten mielipiteiksi tarvitsematta muuttaa omaa käsityskantaansa kaveripiirinsä vastaiseksi.
Yhtä lailla tieteellisessä tutkimuksessa puhutaan Vanhan testamentin profetioiden kariutumisesta, tekstien ristiriidoista, evankelistojen sepittämistä ja Vapahtajan suuhun sovitetuista lausumista, Jeesuksen erehtymisestä ainakin maailmanlopun ajankohdan määrittämisessä, Paavalin ja toisten apostolien kyvyttömyydestä ilmaista selkeä opillinen totuus kaikkien retoristen tehokeinojen takaa, luterilaisen opin keskeisten opetusten lähes olemattomasta raamatullisesta perustasta. Myös Uuden testamentin teologinen kokonaisesitys rakentuu pitkälti sen olettamuksen varaan, että Israel ei koskaan sanan varsinaisessa merkityksessä palannut pakkosiirtolaisuudesta takaisin (vastoin profeettojen kirkasta julistusta). Lisäksi uskotellaan, että luettu ja saarnattu Jumalan sana eli Raamattu ei muka pysty synnyttämään uudesti kuulijoitaan. Tiedossa on edelleen, että virkakysymyksessä on jossain päin lipsuttu pois apostolisesta totuudesta, jonka mukaan paimenen arvokas kutsumus kuuluu siihen tehtävään tarkoin valitulle miehelle.
Nämä ja vastaavat esimerkit eivät siis varsinaisesti ole peräisin kansankirkon harhautuneilta opettajilta. Ne ovat pesiytyneet sinne, missä halutaan periaatteessa pitää kiinni Raamatun arvovallasta ja sen mukaisesta opin ja elämän koettelemisesta. Korostan, että myös paljon hyvää selitystä on mukana. Siitä saamme olla kiitolliset. Alleviivaan silti, että seisomme heikkojen savijalkojen varassa, jos luovumme uskostamme Jumalan sanan ehdottomaan totuuteen. Siksi juuri se, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei hän lankea (1. Kor. 10:12). Erehtyväisiä me kaikki olemme aivan varmasti niin kuin Herran veli, pyhä Jaakob kirjoittaa: ”Moninaisissa me kukin puutumme. Mutta joka ei puheessa lankea, se on täydellinen mies.” (3:2.) On kumminkin ihan eri asia väittää suoraan, että Raamattu erehtyy, emme suinkaan me.
Lopuksi vielä lohdullinen sana meille epäileville Tuomaille uskonpuhdistajan suulla vapaasti suomennettuna:
”Tosi uskovan, joka antaa kunnian Jumalalle eikä epäile, että kaikki on pyhissä kirjoituksissa sanottu hyvin ja totuudellisesti, ei tarvitse omata taitoa todistaa kaikkea oikeaksi.”
(Englanniksi: It is not necessary for a true believer who gives God the glory and does not doubt that everything in the Scriptures has been well and truly said, even if he has not the knowledge to prove everything. Ks. M. Luther: Sermons II. American Edition 52:187.)