Länsi-Suomen Herännäislehti 3/2021
Kirkon yksimielinen pääsiäisusko
Timo Laato, päätoimittaja
Alkukirkossa vallitsi selkeä opillinen yksimielisyys. Siinä pääasiana on, että pääasia pysyy pääasiana. Siksi tämä liittyy pääsanomaansa, joka keskittyy kristillisen pääsiäisen tapahtumiin ja niiden merkitykseen koko maailmalle. Selvimmin asia käy ilmi 1. Korinttolaiskirjeen 15. luvussa:
”Mutta minä teen teille tiettäväksi, rakkaat veljet, sen evankeliumin, jonka minä teille ilmoitin, jonka te myös saaneet olette, jossa te myös seisotte, jonka kautta te myös autuaaksi tulette, jos te sen pidätte, minkä minä teille olen ilmoittanut, ellette hukkaan ole uskoneet. Sillä minä olen sen ensin teille antanut, jonka minä myös saanut olen, että Kristus on kuollut meidän synteimme tähden, Raamattuin jälkeen, ja että hän oli haudattu ja nousi ylös kolmantena päivänä Raamattuin jälkeen, ja että hän nähtiin Kephaalta ja sitten kahdeltatoistakymmeneltä. Sen jälkeen hän nähtiin useammalta kuin viideltäsadalta veljeltä yhdellä haavalla, joista monta vielä elävät, mutta muutamat ovat nukkuneet. Sitä lähin nähtiin hän Jakobilta ja sen jälkeen kaikilta apostoleilta. Vaan kaikkein viimein on hän myös minulta nähty, niin kuin keskensyntyneeltä … Olisin siis minä eli he, näin me saarnaamme ja näin te olette myös uskoneet.”
Paavali korostaa viimeisessä jakeessa, että kaikki apostolit poikkeuksetta saarnaavat niin kuin tässä on juuri edellä kerrottu. Yhtään ainoata soraääntä ei löytynyt. Kukaan ei ryhtynyt sooloilemaan ja puhumaan jotain aivan muuta. Pysyttiin yksimielisesti totuudessa, ja totuuteen kuuluu, että tärkein ja kallein pidettiin tärkeimpänä ja kalleimpana. Siksi saarnattiin erityisesti Kristuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta. Lisäksi hänestä saarnattiin, että hän on kuollut eritoten meidän syntiemme tähden ja että hän ylösnousemuksensa jälkeen on varta vasten ilmestynyt monelle todistajalle tapahtuneen vakuudeksi.
Julistuksen painopiste asettuu aivan tarkoituksella ensimmäiseen kristilliseen pääsiäiseen eli vain noin kolmen vuorokauden pituiseen ajanjaksoon ja sen välittömiin seurauksiin. Noista kolmesta päivästä on riittänyt puhuttavaa läpi kirkon historian aina meidän aikaamme asti! Syystä voidaan todeta, että kristinuskon perussanoma on hyvin tiivistettynä esillä apostolisessa saarnassa. Se on siitä helposti ammennettavissa kaikille janoisille sieluille.
Tarpeen on myös panna merkille, kuinka keskeisessä asemassa ylösnousemus oli alkukirkon julistuksessa. Ei tyydytty vain toistamaan, että Jeesus on ylösnoussut. Hänen ilmestymisensä ylösnousemuksensa todisteina lueteltiin yksi toisensa perään. Ne kuuluivat ikään kuin silloiseen uskontunnustukseen! Jeesus ilmestyi ensin Pietarille, sitten opetuslapsilleen ja lopulta jopa 500 veljelle yhtaikaa. Sen jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja kaikille apostoleille, viimein myös Paavalille.
Tämäntapainen korostus omassa uskontunnustuksessamme tekisi vaikeaksi ja jopa täysin mahdottomaksi ruveta saivartelemaan, onko hän totisesti ylösnoussut vai eikö sittenkään. Mutta toisaalta ei ehkä kannata liian varmasti kuvitella, mitä ihminen turmeltuneisuutensa takia ei voi ja halua uskotella itselleen. Todellisuus on kuviteltua vielä hullumpaa. Niinpä jopa Korintissa oli kaikesta huolimatta ruvettu ajattelemaan, että Kristus ei olekaan noussut ylös kuolleista. Silloin hänestä todistavat apostolit ovat yksinkertaisesti vääriä todistajia (1. Kor. 15:12-20)! Niin tuttua. Jotain samanlaista esiintyy myös omassa kirkossamme. Sitä paitsi alkukirkon aikainen papisto Jerusalemin temppelissä eli saddukeukset kielsivät koko ylösnousemuksen, kuten muistamme.
Erikseen on painotettava sitä, että Paavali tekee apostolin arvovallalla lisäyksen oman aikansa uskontunnustukseen! Hän lisää itse saamansa ilmestyksen Damaskon tiellä ylösnousemuksen todisteluketjuun. Siten hän erottaa tuon ilmestyksensä kaikista muista myöhemmistä ilmestyksistään. Samalla hän nostaa sen kokemuksensa muiden apostolien saamien ilmestysten rinnalle. Siksi on täysin selvää, että Paavalin kirjeet ovat apostolista opetusta, ja niillä on se jumalallinen arvovalta, mikä apostoliselle opetukselle kuuluu: ”Joka kuulee teitä, hän kuulee minua.” Se koskee yhtä lailla hänen opetustansa kirkon virasta (jolloin torjutaan ns. naispappeus ja -piispuus), avioliiton pyhyydestä (jolloin torjutaan homoseksuaaliset suhteet) tai mistä muusta opinkohdasta tahansa. Siksi hänen julistuksensa ei ole aikansa elänyttä, vaan meitä kaikkia sitovaa Jumalan sanaa.
Vielä on korostettava, että Paavali sanoo välittäneensä korinttilaisille sen uskontunnustuksen, jonka hän on ensin itse ottanut vastaan (jae 3). Koska hän toteaa sen olevan kaikille apostoleille yhteistä opetusta (jae 11), se menee ajassa taaksepäin aina Jerusalemin alkuseurakuntaan asti (ks. Apt. 1)! Niin vanhasta ja vahvasta opetuksesta on tässä kyse. Siksi Paavali sanoo edelleen, että Korintin seurakuntalaiset pelastuvat ainoastaan, jos he pitävät siitä kiinni juuri sellaisena kuin hän sen heille välitti (jae 2). Hänen käyttämänsä kreikan ilmaukset tarkoittavat pyhää traditiota, joka on Jerusalemista lähtöisin ja jota on opetettu kaikkialla kristikunnassa, siis jopa Kreikan Korintissa. Siitä kiinni pitäminen tarkoittaa sen ulkoa opettelemista ja sydämeen painamista.
Toisin sanoen Paavali vaati, että uskoon tulleet käyvät eräänlaisen katekismuskoulun, jossa he oppivat tietyt perusasiat ulkoa (tai ”by heart” eli sydämestään, kuten asia ilmaistaan osuvasti englanniksi). Muussa tapauksessa hän ei saata pitää heitä kristittyinä ollenkaan!
Uskolla on tietty sisältö, jota ei voi muuksi muuttaa – menettämättä uskoa. Se pätee yhä tämän päivän kirkossa. Olkoon piispa tai piispatar, pappi tai lukkari, rivijäsen tai seurakunnan jäsenyydestä eronnut tai kuka muu tahansa: On uskottava niin kuin on kirjoitettu tai ei uskota ollenkaan, eikä siinä tapauksessa myöskään tulla autuaaksi.