Länsi-Suomen Herännäislehti 2/2021

”Tuntematon Jumala”

Timo Laato, päätoimittaja

Nykyään etenkin Rooman kirkossa, mutta myös Kirkkojen Maailmanneuvostossa ja Luterilaisessa Maa­il­man­liitossa nousevat monenlaiset yhteyspyrkimykset vahvasti esille. Niissä ei enää ole ky­se pelkästään eri kirkkokun­tien välisistä ekumeenisista haasteista, vaan myös ja jopa eri uskontojen sovit­tamisesta yhteen toistensa kanssa. Silloin haetaan Raamatusta jos jonkinmoista perustetta asian seli­tykseksi ja perustelemiseksi.

Näissä yhteyksissä viitataan sitten hyvin usein Apostolien tekojen kertomukseen Paavalin puhees­­ta Atee­nan Areiopagilla (17:22-31). Siinä hän aloittaa oman todistuksensa puhumalla alttarista, joka oli pyhitetty ”tuntemattomalle jumalalle” (jae 23). Tästä vedetään se johtopäätös, että pakanat ikään kuin tietämättänsä ovat palvelleet (tai palvelevat) samaa Jumalaa kuin me kristityt. Heille täytyy nyt vain kertoa, mitä he eivät tiedosta. Sitten ja siten he ymmärtävät oman paikkansa maailmanlaajuisen kirkon osana. Näin päästään eroon uskontojen välisistä ristiriidoista ja saavutetaan ”onnen ja rauhan valtakunta” maan päällä. Silloin toteutuu kauan odotettu ja toivottu unelma yhteisestä huomisesta.

Joskus tuntuu siltä, että mitä tahansa voidaan selitellä päällisin puolin vakuuttavasti. Mille ta­han­sa löytyy to­disteita, jos sellaisia halutaan. Ja eihän koskaan kirkon historiassa ole jä­tet­ty mitään harhaa pe­rustelematta Raamatulla! Maailman eniten käytettynä kirjana se on myös maa­ilman eniten väärin­käy­tetty kirja. Varsinkin nykyään luodaan valtavaa sekamelskaa seurakuntiin kaikenlaisella väärällä ja vääristävällä opetuksella. Vaatii paljon, että kristitty saisi uskoa yksinkertaisen luottavaisesti juuri sitä, mitä kristikunta on ”aina ja kaikkialla” uskonut.

Tuo Apostolien tekojen kohta ”tuntemattomalle jumalalle” omistetusta alttarista ei tee selkoa mis­tään tietämättä tapahtuvasta elävän Jumalan palvonnasta pakanuskonnon syvissä syövereissä. Aivan muusta siinä puhutaan. Eritoten kreikankielinen alkuteksti antaa vahvat todisteet kääntymyksen tar­peellisuudesta ja välttämättömyydestä:

• Ilmaus ”tuntematon jumala” on kreikassa ilman määrättyä artikkelia. Alttaria ei siis ollut ra­kennettu ”sille tietylle, mutta tuntemat­tomalle jumalalle”. Siksi se ei tar­koita juuri Raa­matun ilmoit­ta­maa Jumalaa.
• Jatkossa tuntemattomasta jumalasta ei edes puhuta käyttämällä pronominia ”hän”, vaan teks­tissä kerrotaan ”sen” palvomisesta. Raamatun Jumalan ”hän” on jotain enemmän ja erilaista.
• Jakeessa 27 käytetään pakanoiden uskonnollisesta hapuilemisesta elävän Jumalan puoleen ja hänen löy­tä­mi­sestään ns. optatiivia. Se ilmaisee, että olisi kyllä toivottavaa, jos he tosiaankin löytäisivät hänet, mutta samalla ilmenee, että näin ei kuitenkaan ole päässyt käymään. Ei ole siis puhetta jostakin tietämättä tapahtuneesta Raamatun Jumalan palvelemisesta, vaan vääris­tyneestä uskonnollisuudesta. Lisäksi se seikka, että tuohon aikaan ja muutoin Uudessa testa­mentissa ei enää juuri ollenkaan käytetty optatiivia, kertoo vielä vahvemmin, että Luukas on tahtonut korostaa epäjumalanpalvonnan järjettömyyttä. Siksi hän käyttää kielestä poistu­nutta (tai poistumassa olevaa) verbimuotoa.
• Jakeessa 30 puhutaan ”eksytyksen” tai ”tietämättömyyden” ajoista. Tarkasti ottaen kreikassa puhutaan ”tuntemattomuuden” ajoista. Se ilmaus on valittu tarkoituksella, jotta aikaisemmin puhuttu ”tunte­mat­to­man ju­malan” palveleminen osataan yhdistää siihen kuuluvaksi ja sellai­seksi eksy­tyk­seksi, josta nyt on tehtävä parannus.
• Paavali ei missään kohtaa puheessaan uumoile, että tuollainen ”tietämättömyyden aika” lop­puisi, jos vain ja­ettaisiin lisää tietoa ja tietämistä. Hänen tarvitsee varta vasten ju­listaa sanaa, jotta siihen uskottaisiin ja eksytys päättyisi.

Näistä syistä ei ole mahdollista ajatella, että pakanat ikään kuin ”tietämättään” palvoisivat Raama­tun Jumalaa, jos ja kun he tietoisesti palvovat jopa heille itselleen ”tuntematonta” jumalaa. Lähetys­työlle ei ole vaihtoehtoa. Sitä ei myöskään voida korvata hyvää tarkoittavalla maailmanparan­nus­oh­jelmalla, ei sinänsä välttämättömällä hädän ja puutteen poistamisella tai repivien ristiriitojen lieven­tämisellä ja ratkaisemisella.

Meille kristityille on annettu tehtäväksi: ”Menkää kaikkeen maailmaan. Saarnatkaa evankeliumia. Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi.” Usko syntyy aina sanan kuu­lemisesta (Room. 10:17) ja on siksi sidoksissa sanan julistamiseen (Room. 10:14-15). Muita vaihto­ehtoja ei ole. Evankeliumi saarnataan kaikkialla maailmassa. Vasta sitten tulee loppu (Matt. 24:14).