Kysymykset

Periaatteessa yksikin synti on riittävä Herran hylkäämiseen. Se on sanottu jo itse Raamatussakin, että joka on rikkonut yhdessä kohdin, hän on rikkonut kaikissa (Jaak. 2:10). Siksi tuo Saulin yksi synti ei ollut yksin vaan sen mukana oli itse asiassa ihan kaikki muukin synti. Saulin myöhempi historia todistaa väitteen oikeaksi. Samuelhan sanoo, että tottelemattomuus on "noituuden synti" (1. Sam. 15:23). Vaikka Saul ei ollutkaan harjoittanut suoranaista noituutta tähän mennessä, hän lankesi siihen vähän myöhemmin julkisestikin (lue 1. Sam. 28). Ehkä olemme kokeneet vähän samaa myös omassa elämässä. Joku synti ei ehkä jäänytkään vaan "omalle reviirilleen" vaan hyökkäsi sieltä ulos ja valtasi lisäalueita lopulta pilaten koko elämämme. Samoin esivanhempien lankeemus paratiisissa oli "vain" yksi synti, mutta sen mukana tulivat lopulta kaikki muutkin. Sellaista on elämämme kaikessa karmeudessaan. Kannattaa rukoilla varjelusta synnistä ja aina turvautua Jeesukseen, syntisten Vapahtajaan.

Luulisin, että ei vastaukseni edellisestä niin paljon muuttuisi. Tietysti on hyvä, jos asianomainen ei ole suoraan vastaan, vaan hänellä on ehkä tiettyä avoimuutta uskon asioille. Mutta ei se sittenkään ole sama kuin yhdessä kilvoitteleminen taivastiellä parempaa huomista kohti. Kyllä on suuri asia, jos sen kaikkein suurimman ja kalleimman voi jakaa puolisonsa & lastensa kanssa. Suosittelen edelleen lämpimästi uskovan puolison rukoilemista. Sellaisen arvo on kultaa kalliimpi, vaikka tietysti hänelläkin on monet synnit ja puutteet, joiden kantamista saa kilvoitella.

Kysymys on herättänyt paljon keskustelua jo kirkon alkuajoista lähtien. Ehdottomasti vahvimmalla on käsitys, että kirjoittaja on apostoli Johannes. Tiedon voi lukea epäsuorasti evankeliumin antamasta itsetodistuksesta. Johannes on juuri se opetuslapsi, jota Jeesus rakastaa.

Kts. kysymys 26

kts. Vanhan käsikirjan mukainen jumalanpalvelus, erityisesti 4. Biblian käyttö sekä 5. Vanhan virsikirjan merkitys.

Ehtoollisen jakamisen hoitakoon papit (nimenomaan apostolisen järjestyksen mukaan kutsutut ja vihityt papit). Se on kaikkein selvin järjestely, jolloin seurakuntalaisten ei tarvitse jäädä epätietoisuuteen vaan voivat vapain sydämin kaydä ehtoollista nauttimaan. Nykyään muunlainenkin järjestely on mahdollista. Mutta kuten kysymyskin osoittaa: ei taida olla kaikkein paras tapa hoitaa ehtoollisen jakamista. Monissa seurakunnissa sekä myös rukoilevaisten jumalanpalveluksissa jakaminen hoidetaan perinteisesti.

Ensimmäinen rakkaus tarkoittaa Kristuksen rakkautta, joka valtasi sydämen uskon kautta kokonaan. Sitten myöhemmin se rakkaus kylmentyi ihmisen sydämessä ja sen tilalle tuli maailman rakkaus. Ensimmäiset teot tarkoittavat vastaavasti niitä tekoja, jotka Kristuksen rakkaus synnyttää meissä, jotka ovat hänen tekojaan, hänen rakkauttaan meidän kauttamme.

Ensimmäisen rakkauden saa takaisin evankeliumin sanasta ja saarnasta. Se kertoo Herrasta, joka rakasti meitä ristille saakka ja yhä edelleen rakastaa ja kutsuu luoksensa langenneita.

Tämä tarkoittaa, että Saul epäuskon ja tottelemattomuuden kautta luopui Herran palveluksesta tekopyhyyteen (lue 1. Sam. 15). Ihmisen sydän ei voi koskaan olla ilman Herraa. Siksi uskosta luopuneen sydän ei jää "tyhjiöön" vaan täyttyy heti jollain muulla. Saulin tapauksessa syöksy alas tapahtui todella lujaa ja syyksi Raamattu kertoo, että suorastaan perkeleen henki rupesi häntä vaivaamaan paljon ja usein. On hyvä muistaa, että Herran Henki ei jätä omiensa sydämiä - jos nämä eivät ehdoin tahdoin aja häntä pois. Siksi Saulin kohtalosta ei tarvitse vetää mitään ahdistavia johtopäätöksiä omaan uskonelämäänsä vaan kaikessa voi ja saa turvata Kristuksen rakkauteen syntistä kohtaan.

Kyllä ruumiskin nousee taivaaseen kuten Kristuskin herätettiin kuolleista ja hänellä oli ruumis, jossa hän nousi taivaaseen. Tämä "ruumiin ylösnousemus" tapahtuu kuitenkin vasta viimeisenä päivänä, ei ennen (tästä uskontunnustus puhuu). Ruumis on Jumalan hyvän luomistyön tulos ja siksi hän pelastaa koko ihmisen, ei vain hänen sieluaan. Mutta kuolemassa sielu erkanee ruumiista ja pääsee uskon kautta jo "autuaalliseen nautintoon" odottamaan viimeisen päivän ruumiillista ylösnousemusta.

Ei tuo muutos liturgisesti merkitse oikeastaan yhtään mitään. Jos pappi seisoo alttarin edessä tai takana, se on vailla sen suurempaa merkitystä. Muistan jopa lukeneeni Lutherilta sellaisen kohdan, jossa hän toivoo papin seisovan alttarin takana, jotta koko seurakunta näkisi erityisesti ehtoollisen siunaamisen. Näin havainnolistuisi Kristuksen todellinen läsnäolo leivässä ja viinissä.

Ei ole mitään estettä käydä ehtoollisella, jos ehtoollinen toimitetaan oikein apostolisen järjestyksen mukaisesti.

Lyhyesti sinä tiedät sen Raamatusta, joka on Jumalan pyhä sana.

Hiukan laajemmin vastatessa voisi vielä lisätä, että tarkkaile kahta asiaa eri uskonnoissa:

Saako Jumala kaiken kunnian ihmisen pelastuksesta?

Saako omatunto kestävän lohdutuksen ja toivon iankaikkisesta autuudesta?

Nämä kaksi kysymystä ajavat meidät Kristuksen ristin juurelle, jossa yksin me löydämme rauhan sielullemme ilman omia ansioitamme.

Se on yleensä osoittautunut hyvin vaikeaksi. Ongelmia syntyy yleensä aika pian. Toinen lähtee kirkkoon sunnuntaina, toinen ei. Toinen haluaisi rukoilla, toinen ei. Toinen haluaisi valvoa vaellustansa (esim. erilaiset juhlat ja TV), toinen ei välttämättä niinkään. Sitten tulee lastenkasvatuksessa seuraavat ongelmat. Kastetaanko lapset? Opetanko lapselle kristinuskon perustotuuksia? Viedäänkö hänet pyhäkouluun ja kirkkoon? Miksei isä tai äiti koskaan tule mukaan? Jne. Kyllä nämä kysymykset rassaavat puolisoiden suhdetta melko lailla. Vähäisen kokemukseni mukaan uskovan ja ei-uskovan avioliitot ovat harvoin onnellisia. Usein vielä juuri uskova puoliso lankeaa pois uskosta.

Siksi en suosittele kellekään sellaista avioliittoa vaan kehotan rukoilemaan uskovaista ja hurskasta aviopuolisoa.

Kristillinen perinne on maailmanlaajassa kristikunnassa hyvin erilaista. Näin oli jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kristus valloittaa kunkin kulttuurin (ja sen ilmenismuotoja) itselleen. Tämä on evankeliumin valloittava visio. Se on tosi iloinen ja rohkaiseva asia. Myös luterilaisessa perinteessä on kuvilla sekä alttareilla ollut suuri merkitys (vain väärinkäytökset on poistettu). Muistan lukeneeni jostakin, että herätyssaarnaajalla C.O.Roseniuksella oli Kristuksen kärsiviä kasvoja esittävä taulu seinällä ja jottei hän tottuisi kuvan ihanuuteen, sen edessä oli verho. Verho otettiin hartaushetkinä pois, jolloin kuva sai herätellä rukoilijan mieltä hartauteen ja välillä ihanaan Kristuksen kärsimyksen tutkisteluun ja hurmioon. Ymmärtääkseni tämä kaikki varmaan on tervettä ja oikeaa hengellisyyttä.

Mikäli kotialttarista, krusifikseista, ikoneista, kynttilöistä ja kuvista tms. tulee pelkkä oman mielenkiinnon kohde ja siten uusi perinne vanhojen joukossa, toivoisin, että Jumala saisi niihin Hengessä uskon kautta puhaltaa sisältöä ja todellista merkitystä. Jos kotialttari auttaa hiljentymään Herran edessä, sitä epäilemättä kannattaa käyttää. Jos saman armon kokee avatun Raamatun äärellä, hyvä näinkin. Näissä eri tavoissa ja tottumuksissa vallitkoon vapaus.

Meidän kirkkomme tunnustuksen mukaan todelliseen hengelliseen yhteyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opissa ja sakramenttien jakamisessa.

Olen todella pahoillani puolestasi. Syvällä sisimmässäni iloitsen siitä, että olet rohkeasti ja vakaasti halunnut seurata Herraasi seurustelusuhteessasi ja et ole antautunut ennenaikaiseen sukupuoliyhteyteen miesystäväsi kanssa. Herra sinua siunatkoon ja vahvistakoon elämässäsi.

Ero on aina kipeä asia ja kuuluisi hoitaa mahdollisimman hienotunteisesti, jos siihen päädytään. Pelkkä puhelinsoitto ei taida oikein riittää. Ymmärsinköhän oikein, että mies mahdollisesti jätti sinut nuoremman tähden saadakseen ehkäpä näin tyydytetyksi seksuaalisia halujaan? Jos olen ymmärtänyt oikein, koen, että tällainen mies tuskin tuntisi riittävää vastuuta sinusta ja perheestään sitten joskus tulevaisuudessa. Tosi rakkaus ei käyttäydy näin. Ennemmin tai myöhemmin tämä puoli miehestä olisi tullut arjen keskellä esille ikävällä tavalla. Tässä mielessä on parempi olla menemättä naimisiin kuin mennä onnettomasti naimisiin ja jäädä sitten hylätyksi.

En epäile lainkaan, ettetkö selviäisi tästä. Olethan jo nyt pystynyt kertomaan tapahtuneesta tässä. Suru vie aikansa. Samalla suru kasvattaa ja vie paremmin tuntemaan itseämme, toisiamme ja - Jumalaa. Suru on kyllä aina ikävää, mutta usein se on kuitenkin loppujen lopuksi hyvä asia. Se antaa herkkyyttä, näkee paremmin, mikä on elämän myllerryksissä kestävän toivon ja ilon perusta. Sinä muistat varmasti, että Jeesuskin itki sydänsuruaan (Lasaruksen kuolemaa taikka Jerusalemin tulevaa tuhoa ja paatumusta ristin tuskaa unohtamatta). Hebr.kirje puhuu siitä, että Jeesus on "väkevällä huudolla ja kyyneleillä" uhrannut omia rukouksiaan Jumalalle (5:7). Jotain samaa olet ehkä kokenut tässä tilanteessa. Oma sydämesi huutaa ja rukoilee Jumalan puoleen. Ja usko pois, hän kuulee ne. Jeesuksen kohdalla tosin Getsemanen rukoukset ikään kuin eivät tulleet (heti) kuulluiksi. Kuolema tuli, se, josta pääsyä hän rukoili. Mutta juuri tässä oli se kaikkien suurin kirkkaus, joka syntisen maailman osaksi on tullut. Kun sitä rukousta ei kuultu, se kuultiinkin toden teolla: Kuolema ei ainoastaan hetkeksi mennyt pois vaan jopa iankaikkisesti. Ajattelen, että sinäkin, joka nyt kaipaat rakastasi ja rakkautta, saat vielä kokea, että et saa ainoastaan pienen hetken kestävää rakkautta vaan sellaisen rakkauden, joka kestää ajan vaivat ja tuskat tuoden iloa ja riemua elämääsi. Haluan rukoilla puolestasi ja toivon lisäksi, että myös tämän webbisivun lukijat muistaisivat siunua rukouksissaan. Ehkäpä voisi olla hyväksi, jos rohkenisit kaikesta huolimatta lähteä mukaan muitten ihmisten joukkoon. Kesäseuroille tullaksesi ei sinun tarvitse olla muuta kuin oma itsesi. Jeesus hoitaa lopun. Hänen siunatussa nimessään toivotan sinut (ja kaikki muut) tervetulleeksi juhlille. Rukoillaan, että siellä jokainen meistä lohdutetaan. Jumala on "kaiken lohdutuksen Jumala" (2. Kor. 1:3).

Raamattu antaa selkeän ohjeen seurustelun rajoista: Avioelämä (sukupuoliyhteys) ja kaikki siihen liittyvä hyväily kuuluvat avioliittoon, ei ennen sitä eikä sen ulkopuolella. Tämän mukaan eläessämme saamme varmasti siunauksen. Muuten lienee aika vaikea panna tarkempia rajoja, ettei mene "yli sen, mikä on kirjoitettu".

Mutta on hyvä muistaa mitä vielä on kirjoitettu. Nimittäin että Henki on altis mutta liha heikko (Mark. 14:38). Tämä tarkoittaa, että meidän ei tule altistaa itseämme ehdoin tahdoin kiusauksille. Samassa huoneessa nukkuminen tuo mukanaan turhia paineita, joiden voittaminen heikkona hetkenä voi käydä ylivoimaiseksi. Siksi en soisi, että kukaan hyvästä tarkoituksestaan huolimatta sitten ehkäpä kumminkin lankeaa. Parempi nukkua samassa huoneessa ja vuoteessa vasta sitten kun pappi on sanonut aamenensa. Kristittynä on vielä hyvä ottaa huomioon se, millaisen viestin me annamme maailmalle. Eikö meidän esimerkkimme ilmeisesti rohkaise muita samaan ja millaisin seurauksin? Eikö lisäksi joku voi sitten saada jopa sellaisen mielikuvan, että "tuokin on kristitty, mutta siinä se nukkuu vaan armaansa kanssa samassa kämpässä, joten ei sillä niin väliä"? Antaisin siksi ohjeen, että seurustelevat parit järjestävät yöpymisasiat kunnioitettavalla tavalla.

Ja se toinen kysymys: Raamattu ei missään kohtaan käske sukupuoliyhteyteen vain ja ainoastaan lasten "hankkimista" varten. Jumalan luomistyön tarkoitus on syvä ja rikkaampi kuin me usein osaamme kuvitella.

Eikö se ole hyvä asia, että lapset siunataan? Ei se ainakaan hukkaan mene. Eikä se ainakaan väärin voi olla. Minusta on hyvä asia, jos lapsia siunataan Herran siunauksella muulloinkin (esim. perheessä kun lapset ovat jo nukkumassa heidät voidaan vielä siunata ja rukoilla lyhyesti heidän puolestaan heidän tilansa ja tarpeensa mukaan). Tuskin lasten siunaamista liian usein tapahtuu aikanamme.

Naisten pään peittämisestä ja esim. pitkistä hiuksista pään peitteenä puhutaan tarkemmin 1. Kor. 11:1-16. Tämä tapa on käytössä paljon ainakin lestadiolaisten ja rukoilevaisten parissa, ehkäpä muuallakin.

Raamattu käskee meitä karttamaan niitä KRISTIveljiä ja -sisaria, jotka monista pyynnöistä huolimatta eivät edes TAHDO luopua julkisesta syntielämästä (lue 1. Kor. 5:9-13). Heidän kanssaan ei kuulu antautua läheiseen kanssakäymiseen. Ei ole tietysti myöskään hyvä antautua varauksettomasti ei-uskovienkaan seuraan, koska "huono seura hyvät tavat turmelee" (1. Kor. 15:33). Tämä on usein nähty ja koettu. Ajattelen tästä po. tapauksesta, että rauhallinen, rukouksen kanssa voideltu keskustelu asianomaisen kanssa olisi varmaan paikallaan. Kai ystävyys (todellinen sellainen) kestää vähän erimielisyyttäkin. Hyvä, kun olet rukoillut paljon ystäväsi puolesta. Pyydä myös, että Jumalan Henki antaisi sinulle oikeat sanat ja rakkauden, kun puhelet ystäväsi kanssa. Myös me netin käyttäjät voimme rukoilla sinun ja tämän asiasi puolesta.

Monelle tulee vuosien saatossa omat lempivirtensä. Väliin ne lempivirret voivat oman tilanteen mukaan muuttuakin. Siksi kysymykseen on (kai) aika vaikea antaa yhtä, "oikeata" vastausta.

Ehkä parhaimman kuvan tämän hetken rakkaimmista virsistä saa tulemalla mukaan seuroihin. Siellä ihmiset toivovat haluamiaan virsiään jatkuvasti. Joten se on ilmeisesti paras vastaus, minkä osaan antaa.

Koko Raamatusta tulee tosiaan selkeästi esiin, että pelastus on armosta, mutta tuomio tapahtuu tekojen mukaan. Se korostaa sekä ihmisen vastuuta että Jumalan oikeudenmukaisuutta. Me olemme armon saatuamme edelleen vastuussa siitä, mitä teemme. Armo ei ole vain kuollut oppilause vaan elävä persoona, itse Jeesus, joka ristin päällä sovitti syntimme. Hän elää ja vaikuttaa meissä asuessaan uskon kautta sydämessämme. Hyvät teot ovat seurausta (elävästä) uskosta ja kuuluvat pyhitykseen. (Vanhurskaus meillä on yksin Jeesuksen veressä.) Teot osoittavat siksi, kenelle me kuulumme.

Jollei Raamattu puhuisi näin selkeästi tekojen mukaan tapahtuvasta tuomiosta, moni pettäisi itseään kuolleella aivouskolla. Iankaikkinen autuus olisi kait silloin lähinnä aivovoimistelua, josta ei seuraa mitään. Elävä usko on taas Raamatussa suuri ja ihmeellinen asia, joka ei salli ihmisen olla toimetonna vaan vie ja johdattaa häntä sinne, minne Herra tahtoo. Siksi ihmisen ongelma syvimmältään ei olekaan tekojen vaan uskon puute. Hyvät teot kasvavat verellä kastetusta sydämen maaperästä. Raamatun kuvaukset viimeisestä tuomiosta ovat siis terveellistä opetusta ja tahtovat johdattaa meidät syvemmälle uskoon ja uskossa. Ne teot, joista näissä yhteyksissä puhutaan, eivät ole koskaan esim. luonnollisen ihmisen omassa voimassa tekemiä tekoja vaan nimenomaan uskosta ja vain siitä nousevia tekoja. Niinpä on loppujen lopuksi kysymys siitä, mistä me saamme ja löydämme elävän uskon. Ja vastauksia on tasan yksi ainoa: vain veren evankeliumista!

Jakeet tarkoittavat, että meidän on valvottava uskossa kaiken aikaa ja oltava valmiina lähtöön joka hetki. Muita kysymyksiä ei liene tarpeellista yhdistää tähän kohtaan.

Eri kirkkokunnissa nämä tavat poikkevat tosiaan pikkuisen toisistaan. Itse en pidä niitä valtavan suurina erottavina tekijöinä. Todelliset erot ovat jossain muualla, syvemmälle. Lasten ehtoollisella käynnistä ei ole niin tarkkaa käskyä Raamatussa. Mutta ymmärtäisin, että "itsensä koetteleminen" (ks 1. Kor. 11:28) edellyttää tiettyä kypsyyttä. Onko se riittävä kypsyys sitten juuri 15 v. vai jotain muuta, jää avoimeksi. Itse olen noudattanut tätä perinteistä näkemystä. Naisten pukeutumisesta sanoisin, että sen on noustava uskovaisen sydämen omasta vakaumuksesta. Muussa tapauksessa se on vain opittuja ihmiskäskyjä ja tapoja.

Toivottavasti paremmin kuin me suomalaiset! Juutalaisuudessa kuten Lähi-Idässä muutenkin perheen merkitys on paljon suurempi kuin länsimaissa. Siksi vanhemmat ovat hyvin usein erittäin arvostettuja kalliin tehtävänsä ja elämänkokemuksensa takia. Tästä olisi meillä paljon opittavana, etenkin kun Paavali ennustaa, että viimeisinä päivinä ihmiset ovat "vanhemmilleen tottelemattomia" (2. Tim. 3:2).

On totta, että vain Jeesus on maailman valkeus. Samalla kuitenkin hän sanoo, että mekin loistamme hänen valoaan. Monelle maailman pimeydessä elävälle voi ainoa valonlähde olla joku kristitty, joka rakkaudessaan astuu sisälle hänen pimeyteensä. Siitä se valo voi levitä laajemmallekin.

Itse korostaisin Lucian-päivän vietossa tuon neitokaisen puhdasta rakkautta. Hän voisi olla todella hyvä esikuva aikamme nuorille todellisesta naisesta, jonka ei tarvitse ahtautua seksistisen kulttuurin korsettiin vaan voi hyvän omantunnon ja raikkaan uskon kaunistamana näyttää mallia luomisen ihanuuden suuruudesta. "Jumala loi naisen", puhtaan, suloisen, sellaisen, jonka syvin onni on olla Jumalaa lähellä.

Hyvä nyrkkisääntö Raamatun selittämisessä on, että teksti on ymmärrettävä niin kuin se on - ellei sitten selvä tekstiyhteys johda ymmärtämään kohtaa jotenkin vertauskuvallisesti. Mainitsemasi kohta puhuu todellisuudesta, joka kerran on toteutuva. Messias (= Jeesus Kristus) on palauttava paratiisin ihanuuden maan päälle. Silloin ihmiset ja eläimet elävät sovussa keskenään kuten jo aikaanaan Eedenissäkin.

Kukaan ei voi rakastaa Jumalan lakia luonnostansa. Se on sula mahdottomuus. Lue tästä esim. lyhyt kohta Room. 8:6-8. Jeesus kuoli nimenomaan siksi, että meistä jokainen saisi uskoa lainrikkomuksemme anteeksi. Mutta kyllä Jeesuksen kuoleman tarkoitus oli myös synnyttää meissä vastarakkautta Jumalaan, joka ensin rakasti meitä. Ja koska rakkaus on lain täyttymys (lue tästä lyhyt kohta Room. 13:10!), niin me Jeesuksen sovintotyön tähden rakastamme - ja täytämme siis lain. Room. 3:31 ei siis turhaan sanoa, että uskon kautta me vahvistamme lain jopa tässäkin mielessä. Mutta täällä ajassa kaikki jää kuitenkin vajaaksi. Siksi tarvitsemme aina uudestaan Jeesuksen armoa ja laupeutta, sanalla sanottuna: rakkautta.