Kysymykset

Hiippakunta koostuu useista eri seurakunnista, jotka kaikki ovat yhden ja saman piispan kaitsennan alaisia. Piispan tehtävänä on sitten valvoa, että hänen osakseen uskottujen seurakuntien oppi ja elämä ovat sopusoinnussa Raamatun ja tunnustuksemme kanssa.

Tämä on kyllä ihan hyvä idea.

Tällaista voitaisiin ruveta toteuttamaan.

Mutta sivujen ylläpitäjän ammattitaitoa tässäkin tarvitaan ...

Suomessa on yhdistys- ja kokoontumisvapaus. Se pitää sisällään myös eroamisen mahdollisuuden. Joten LSRY:stä voi erota milloin tahansa. Minä pidän sitä rehellisyytenä, että eroaa, jos jostain syystä ei enää halua olla tukemassa yhdistyksen tavoitteita. Ei ole yhdistyksenkään kannalta suotavaa, jos jäsen ei enää tahdo jakaa samaa arvopohjaa kuin säännöissä on määritelty.

Joten sinänsä ikävä asia (yhdistyksestä eroaminen) voidaan nähdä tästä näkökulmasta ihan oikeana ratkaisuna.

Lisäksi on hyvä muistaa, että pelastuminen ei ole riippuvainen kuulumisesta johonkin yhdistykseen. Autuaaksi tulee yhdistysten ulkopuolellakin uskon kautta Herraan Jeesukseen.

kts. Kysymys 26

Ei valitettavasti ole. Itsekin olen työssäni huomannut, että tuo kieliasu tuottaa ongelmia. Joskus luetaan vaan yksinkertaisesti uudempia käännöksiä tai jätetään niiden pelossa Biblia kokonaan lukematta (jolloin varsinaista Jumalan Sanaa ei saada mistään)! On äärimmäisen tärkeää tutkia (kutakuinkin) päivittäin Jumalan omaa pyhää sanaa. Siinä haastetta meille jokaiselle!

Samasta henkilöstä on kyse. Kiitos rohkaisevasta palautteesta. Pyydän saada jättää itseni ja perheeni esirukouksiisi.

En oikein hyvin tunne kyseistä musiikkia. Mutta sikäli kuin se (tai mikä muu musiikki tahansa) rienaa pyhiä asioita tai jopa yllyttää kokeiluihin pimeyden voimien kanssa, ei sen musiikin kuuntelulla ole siunausta. Vaihda silloin kanavaa!

Polvirukous on rukoilemista polvillaan (kts. kuva). Se on vanha kristillinen tapa, jota käytetään suurimmassa osassa kristikuntaa. Rukoukseen mennään siten, että polvet notkistetaan ja painetaan pää alas. Tule ihmeessä mukaan seuroihin katsomaan: Siellä on "käytännön harjoitukset"!

Kyllä me homot hyväksytään. Jumala rakastaa heitä yhtä paljon kuin sinua ja minua.

Eri asia on sitten, että synnin harjoittaminen ei ole koskaan oikein. Siinä minä yhtä hyvin kuin sinäkin olemme syyllisiä. Homoseksi on yksi (kylläkin vakava) synti muiden joukossa. Sen ja kaikkien muiden syntien puolesta Jeesus on kuollut. Tämä on homojen ja ei-homojen hyvä muistaa!

Sitten vielä yksi seikka: nykyaika ei osaa tehdä ollenkaan eroa rakkauden ja himon välillä. Moni sellainen asia, jota kutsutaan nykyisin rakkaudeksi, on Raamatun mukaan himoa, sen enemmän tai vähemmän näkyvää toteuttamista.

Kristityn on hyvä karttaa sellaisia paikkoja taikka tapahtumia, joissa ei voi olla puhtaalla omallatunnolla. Vapaamielistä tai ei. Kaikki, mikä turmelee tai uhkaa turmella minun elämääni ja sinun elämääsi, mitä mieltä on osallistua sellaiseen rientoon? Mitään kaiken kattavaa syntilistaa on mahdoton tehdä. 10 käskyä riittävät ja niiden soveltaminen omaan elämään.

Luterilaisessa kirkossa on kaksi sakramenttia, nimittäin kaste ja ehtoollinen (joskus mukaan lasketaan myös yksityinen rippi). Meillä on ihan samat sakramentit. Opetuksemme niistä on täysin sama kuin kirkon virallinen opetus Tunnustuskirjoissa.

Joo, rukous on tosi hyvä. Jatka vaan jatkossakin. Ja rukoilkaa te muutkin, jotka luette näitte rivejä.

Sitten olisi minusta tärkeätä, että ei annettaisi pelkästään ja ainoastaan kristillistä infoa. Mitkään selitykset kun eivät ehkä ollenkaan tai välttämättä avaa toiselle uskon varmuutta. Jeesus puhuu usein Joh. evankeliumissa, että joka tahtoo kulkea hänen perässään, tulee tuntemaan, onko hänen oppinsa totta vai eikö. Lue esim. 8:31-32. Siksi olisi minusta hyvä, jos Jumalan sanan lupauksia ystäväsi rohkaistuisi "kokeilemaan". Jeesus lupaa, ei petä. Hän on luvannut vastata sanastaan. Ja kun ihminen huomaa, että Jeesuksen sana on totta, se herättää luottamuksen Raamatun sanaan kokonaisuudessaan. Näin esim. keittokirjan oikeellisuutta ja tarpeellisuutta ei voi todistaa vain kertomalla, että ruokaa syntyy, kun iso kasa aineita sekoitetaan keskenään. Täytyy myös kokeilla! Ja sitten huomaa, että kirja pitää paikkansa. Samoin esim. auton käsikirjan kanssa. Kasa eri muttereita ja peltiä ei kyllä liiku, jos ei kokeile virta-avaimesta ... Jotensakin näin myös Jumalan sana osoittaa itse voimansa ja totuutensa. Meidän ei tarvitse todistella Jumalan puolesta välttämättä mitään. Eli kaiken kaikkiaan olisi ihanaa, jos ystäväsi rohkenisi rukoilla esim.: "Jos, Herra, olet olemassa, jos rakastat minua, voisitko osoittaa sen minullekin? Minun on vaikea uskoa sinuun. Auta sinä minua. Amen."

En tiedä tarkkaan, kuka on kirjoittanut 2. Mooseksen kirjan. Se on joka tapauksessa kirjoitettu muistuttamaan juutalaisia siitä ihmeellisestä pelastuksesta Egyptistä, jonka Jumala sai aikaan. Samalla kirja on esikuva siitä vielä suuremmasta pelastuksesta, jonka Kristus sai aikaan pelastaessaan meidän synnin orjuudesta ja johdattessaan meitä kohti luvattua taivaan maata.

Raamatun mukainen uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa, joka on uudestisyntymisen peso. Lue Tiit. 3:5 ja Joh. 3:5.

Monet kastetut kumminkin kuolevat hengellisesti, koska heille ei esim. opeta Jeesuksesta mitään tai heille annetaan kovin huonoja ja pahentavia malleja kotona. Jos he sitten tulevat myöhemmällä iällä uskoon, pitäisi tarkkaan ottaen sanoa, että kuollut tuli eläväksi, heräsi henkiin. Näin sanoi tuhlaajapojan Isä tuhmasta pojastansa. Lue Luuk. 15:24. Usein myös uskoontulosta puhutaan uudestisyntymisenä, mutta kastetun kohdalla kuuluisi tarkkaan ottaen puhua henkiin virkomisesta tai kuolleen herättämisestä.

Me rukoilemme Isä meidän-rukouksessa jokapäiväistä leipää. Sen saatuamme siunaamme sen ja kiitämme siitä. Ruokarukous on hyvä tapa ja vielä enemmän: se on sen tunnustamista, keneltä kaikki meidän hyvämme tulee. Vaikka monet ihmiset saavat leipänsä ja ruokansa ilman rukoustakin, on se kuitenkin suuri synti, jos siitä ei lainkaan kiitä.

Ruokarukouksia on monia. Niitä löytyy virsikirjastakin. Taikka voi rukoilla ihan omin sanoin. Pääasia, että rukoilee!

Mielestäni kannattaa ehdottomasti keskustella uskon kysymykset läpi ennen kuin menee naimisiin. Muuten tulee isoja ongelmia, kun pitäisi miettiä pyhäpäivän viettoa, (mahdollisten) lasten kristillistä kasvatusta, omien syvimpien tuntojensa jakamista jne. jne.

Minusta elämän kalleimman asian kuuluisi olla kalleinta omalle kullallekin. Aika vaikeata olisi kuvitella elämää, jos Jeesus olisi rakkaimmalle täysin vieras.

Hyvä ystävyyssuhde taasen ei ole aina riippuvainen siitä, mitä mieltä toinen on. Aito ja todellinen Ystävyys toimii usein jopa hyvin eri uskonnoista huolimatta.

Valitan. En osaa vastata.

Kirja on kumminkin hyvä ja kaikin puolin lukemisen arvoinen. Se on Jumalan Sana meille!

Olet ihan oikeassa: Kyllä jokaisen papin kuuluu (tai kuuluisi!) tällaisissa tapauksissa ottaa vanhempien kanssa esille avoliiton 6. käskyn vastainen luonne. Varmasti vanhempien vaikutus lapsen kasvatuksessa on suurempi kuin kummien. Tämä on heidän tärkeätä tiedostaa. Joskus tällaisen keskustelun jälkeen voi herätä halu laillistaa aviosuhde säädetyllä tavalla. Aikaisemmin vanhemmat usein jo muutenkin ns. virallistivat suhteensa lapsen syntymän johdosta.

Ongelmaksi muodostuu ne tilanteet, joissa vanhemmat eivät tahdo mennä vihille ja elää kristillisesti. Silloin on todella lähellä tilanne, että kasteelta katoavat kokonaan edellytykset. Käskyhän kuului "kastamalla ja opettamalla". Ja opetukseen kuuluu elämän todistuskin. Myös tämä täytyy vanhempien tiedostaa.

Se, mitä kirjoitin kysymyksessä 94, lähtee siitä, että kirkko ja pappi kirkon edustajana pyrkii takaamaan pienelle lapselle edes jonkun kristillisen kasvatuksen mallin. Monet isovanhemmat tai sukulaiset toivovat ja rukoilevat, että lapselle annettaisiin kaste ja he voisivat sitten opettaa lapselle uskon aakkosia. Näin tapahtuu melko usein. Silloin on ainakin pienen pientä valon häivähdystä. Jos sitten lisäksi pappi yhdessä lapsen vanhempien kanssa huolehtii hyvien kummien valinnasta, asia tulee vielä paremmaksi. Edelleen lapsen kristillisen kasvun saamisesta huolehtii seurakunta esim. pyhäkoulussa ja (tai) päiväkerhoissa. Joissain seurakunnissa päiväkerhot kattavat kutakuinkin koko alakouluikäisten ryhmän. Myönnän kuitenkin edelleen, että tämä kaikki yhdessäkään ei korvaa vanhempia! Silti on totta, että lapsi ei voi valita vanhempiansa mutta vanhemmilta voidaan hyvin edellyttää edes hurskaiden kummien valintaa. Näin täyttyy edes minimaalinen edellytys kasteelle asetetuille perusteille. Paremminkin asia kyllä voisi olla, mutta ...

Uskoisin, että vastuullisesti toimimalla pappi voi välittää lapselle kasteen siunauksen ja samalla muistuttaa vanhempia (sekä koko sukua) kristillisen elämän tärkeydestä. Ja vaikka monet suvut ovat nykyään melko pieniä, en ole vielä kohdannut sellaista tilannetta, jossa kummien valinnan esteeksi nousisi mahdottomuus löytää kummien edellytykset täyttävät sukulaiset tai ystävät.

Kiitos kiperästä kysymyksestä!

Juuri tällaiset kysymykset varmaan tekevät palstasta entistäkin mielenkiintoisemman!

Jos minun on lupa antaa tässä suora, hyvä vinkki, kehottaisin ottamaan yhteyttä raumalaiseen Urho Viinikkalaan. Hän on hyvä, vanhan kirjallisuuden tuntija. Puhelinnumero löytyy luettelosta (tai 118).

Avoliitto on pyhän avioliiton häpäisyä.

Se on 6. käskyn rikkomista.

Siinä (tai jossain muussa julkisessa) synnissä elävä ei voi (ei saisi) toimia seurakunnan luottamustehtävässä.

Viittaan tässä vain lyhyesti kirjaseen Vanhan käsikirjan jumalanpalvelus - Pieni opas (Liite: Kysymys kirkon virasta).

Ei TV ole syntiä. Se on kone. Sen sijaan TV:tä voidaan käyttää pahaan. Kuten internettiä ja kirjojakin. Tämä on syntiä. Mutta ei pelkästään tämä, vaan sitä syntiä on paljon muutakin, hyvin erilaista, erikokoista ja eri väristä. Näiden kaikkien syntien tähden Jeesus on kuollut.

Joka tuntee näissä tai joissain muissa asioissa synnin painavan, saa uskossa omistaa anteeksiantamuksen Jeesuksen veren tähden.

Ei minustakaan kummien välillä vallitse mitään arvojärjestystä. Sama tärkeä tehtävä on jokaisella. Lasta kastettaessa jonkun on tietysti pidettävä häntä sylissä. Usein tehtävään voidaan valita ihan jo senkin perusteella, kuka "jaksaa" kantaa lasta sylissään koko toimituksen ajan.

Kyllä avoparien lapsetkin kastetaan, jos voidaan olettaa, että lapselle kuitenkin taataan joku mahdollisuus saada kristillistä kasvatusta. Kastekäskyhän kuului "kastamalla ja opettamalla" (Matt. 28:19).

Lapsi ei voi valita, elävätkö hänen vanhempansa avoliitossa tai eivät. Siitä ei voi pappikaan päättää. Sen sijaan kummit voi ja kuuluu valita kristillisten arvojen perusteella. Siitä kantavat huolta vanhemmat yhdessä papin ja seurakunnan kanssa.

Kirkkolaki säätää kummien velvollisuuksista, että heidän tulee olla lapselle kristillisinä esikuvina ja esirukoilijoina. Siksi avoliitossa elävä pariskunta on huono malli. Ei ole oikein, että rikotaan 6. käskyä julkisesti ja häpeämättömästi ja halutaan yhä sittenkin toimia kummeina. Kirkkolaki tai kirkkojärjestys säätää edelleen, että kirkon jäsenten tulee "pyhittää avioliittonsa" ja yhteinen avioelämänsä "säädetyllä tavalla". Jos näin ei tapahdu, ei voida olla kummeiksi sopivia. Uskoisin, että useat kristityt vanhemmat ymmärtävät asian vakavuuden. Edelleen ajattelen, että kummeiksi sopivia "vaihtoehtoja" löytyy sukulaisten ja ystävien parista. Rukouksessa saa pyytää lapselle oikeita kummeja. Myös seurakunnan jumalanpalveluksiin osallistuvien parista niitä on löydettävissä.

Lisäksi on tarpeen todeta, että ei ainoastaan 6. käskyn piiriin liittyvät asiat ole kummiuden esteenä. Myös muut julkisynnit ja vääryydet estävät kummia hoitamasta tehtäväänsä. Tällaisia ovat esim. juoppous, varkaus tai vaikkapa säännöölisen srk-yhteyden laiminlyönti.

Tarvitsisit ehdottomasti jonkun, jolle voisit jutella. Ei hänen tarvitse olla mikään ammattiauttaja. Kyllä uskollinen ystävä tai läheinen sukulainen käyvät yhtä lailla. Ei varmaankaan ole hyvä jäädä yksin pohtimaan kaikkia päälle kaatuvia asioita. Monesta seurakunnasta voi saada apua. Voit rohkeasti soittaa ja pyytää esim. diakonissaa käymään luonasi. Hän osaa neuvoa eteenpäin, mistä löytää tarvittaessa lisää apua paikkakunnaltasi.

Minä kyllä suosittelisin sinulle myös jotain avointa pienpiiriä, jossa kokisit olosi turvalliseksi ja jossa voitaisiin yhdessä ja hiljaa rukoilla sinun ja toisten puolesta. Olisi hyvä, jos olisi niin suuri luottamus ryhmässä, että siellä uskaltaisi avautua ja kertoa hiljalleen mieltä painavia asioita. Vastauksia voisi myös hakea Raamatusta. Siinä kerrotaan Jeesuksesta, joka kyllä pystyy ihan hämmästyttävällä tavalla jakamaan siunausta sinnekin, missä et ehkä itse tällä hetkellä usko sitä saavasi. Toivon ja pyydän, että myös tämän kysymyspalstan lukijat rukoilisivat puolestasi. Toivotan Sinulle SIUNATTUA uutta vuotta ja Herran johdatusta.

Usko tulee siis kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Näin Room. 10:17 opettaa. Tuo kuuleminen tarkoittaa evankeliumin kuulemista. Sinun tarvitsee kuulla, että Jeesus on kuollut sinun tähtesi ja sovittanut sinut Jumalan kanssa. Turvaa Jeesukseen ja hänen suunnattomaan armoonsa. Siinä on usko! Jos sinulla on joku synti, joka erityisesti painaa mieltäsi, niin kehottaisin sinua puhumaan jonkun luotettavan papin kanssa. Kerro hänelle asiasi rohkeasti ja pyydä häntä julistamaan kaikki veriruskeat syntisi anteeksi Jeesuksen kalliissa sovintoveressä. Siinä on taivas!

Rakkaudella ei syvimmältään ole olemassa sellaisia rajoja, jotka estäisivät rakastumista ja naimisiinmenoa hyvinkin eri-ikäisten välillä. Silti olet oikealla tiellä, kun vakaasti mietit näitä asioita. Ei suuri ikäero mikään merkityksetönkään ole. Varmaan eteen tulee elämän aikana tilanteita, jolloin suuri ikäero luo omat ongelmansa. Ns. "biologinen kello" voi käydä puolisoiden välillä hyvin eri tahtiin. Tämän tiedostaminen on jo voitto. Silloin osaa etukäteen varautua ja suhtautua toiseen kaikesta huolimatta rakastavasti. Kysymyksestäsi käy ilmi, että teidän suhteenne on syvä, koska voitte avoimesti puhua kaikesta. Myös se seikka, että olette molemmat uskossa, ilahduttaa. Silloin on yhteinen arvopohja. Mutta silti pitää tietysti pohtia, jos juuri te sovitte yhteen henkisesti toistenne kanssa ja haluatte ottaa toisenne puolisoiksi rakastaaksenne toisianne niin ilossa kuin surussa, kunnes kuolema teidät erottaa. Jos vastaus harkinnan sekä yhteisen rukouksen jälkeen on kyllä, menkää naimisiin!

Luulen, että itse olisin vastaavassa tilanteessa isänä melkosen yllättynyt, ehkä sisäisesti vähän pelästynytkin. Miettisin, että mitähän tästä tulee. Uskoisin kumminkin iloitsevani, jos poikani löytäisi (tai saisi) puolisokseen naisen, jota rakastaa ja joka jakaisi elämän kalleimman asian (uskon) hänen kanssansa.