Kysymys 2051
Olen joutunut ikävän tosiasian eteen. Monien vuosien jälkeen olen huomannut, että mieheni on todella tyhmä. Kiireisinä työn ja perhe-elämän aikoina asiat vaan menivät ohi, vaikka kyllä silloinkin toisinaan ajattelin, että onpa mulla tyhmä puoliso. Miehellä on hyvin yksipuoliset kiinnostuksen kohteet. Ei mitään ideoita. Hän ei kiinnitä huomiota edes oman alansa asioihin, miten tuo ja tuo on ratkaistu. Ei vaivaa päätänsä millään älykkyyttä vaativilla asioilla. Eikä pystyisikään, kun ei älykkyyttä ole. Ei hoksaa elokuvien henkilöiden roolinimiä, joten elokuvien henkilötapahtumistakin on vaikea keskustella, kun kaikki pitäisi selittää, että se henkilö, joka teki sitä ja sitä. Hän on kovin pidetty ihminen. Häntä pidetään jopa fiksuna, mutta puolisona ei todellakaan mikään ihanne, ei mitenkään kiinnostava. Hän pitää erittäin hyviä hengellisiä puheita. Mutta jos näiltä tiimoilta spontaanisti pohditaan jotain, minkä pitäisi löytyä omista ajatuksista, niin hänelle ei tule mitään mieleen. Hänellä ei ole oikein omia mielipiteitä, joten on jotenkin toisten vietävissä. Olen minäkin ollut tyhmä, kun olen hänen kanssaan avioitunut. Kadun raskaasti tätä avioliittoa. Avioerokaan ei sovi kristilliseen vakaumukseeni. Miehellä ei varmaankaan ole aavistustakaan näistä minun mietteistäni. Mikähän tässä olisi avuksi? Raamattu kehottaa kiittämään joka tilassa. Sitäkin olen tehnyt, kyllä se auttaakin jollain lailla. Masentaa. Masennus vie toimintakykyni. Toiveeni on, että Jeesus tulisi pian tai että kuolisin pois.
Kiitos avoimuudestasi. On hyvä sanoittaa omat tuntemuksensa rehellisesti. Se auttaa varmasti niiden käsittelemistä. Iloitsen, että ole kantanut näitä asioita rukouksessa Herralle. Myös haaste opetella kiittämään joka tilassa on suurenmoinen tavoite. Itse jäin miettimään, että tässä olisi ihan varmaan tarvetta miettiä toisen ja erityisesti oman aviopuolison kunnioittamista ja hänen erilaisten heikkouksien rakkaudellista peittelemistä. Tosin juuri tätä tapausta en tunne. Sen puolesta lienee tarpeen, että pääsisit puhumaan tilanteestasi ihan henk.koht. jollekin toiselle sielunhoidossa. Voisitte sitten yhdessä katsoa eteenpäin ja etsiä ratkaisuja. En usko, että ratkaisu löytyisi puolison muutoksen saralta. Päinvastoin, jos ja kun rupeaa tilanteessa kuin tilanteessa kiinnittämään huomionsa mahd. puutteisiin ja virheisiin, niitä löytää koko ajan yhä lisää. Syöksykierre on sitä myöten valmis. Vajoaa yhä syvemmälle. Kuten kerroit oman masennuksesi oireiluista. Olisiko kumminkin puolisossasi yhtä ja toista hyvää? Mihin silloin alkuaan rakastuit hänessä? Jos hän osaa puhua hengellisesti rakentavasti ja pystyy näin levittämään siunausta ympärilleen, niin eikö tässä silloin olisi jotain syvempää, joka löytyy hiukan eri paikasta kuin mistä osasit kenties sitä edes etsiä ja hakea? Uskon, että jokainen ihminen on Jumalan kuva ja hänen ihmisyytensä on arvokas lahja. Kyllä meissä kaikissa on puutteita ja vikoja emmekä juuri avioliitossa voi sulkea silmiämme niiltä. Silti jokaisessa on kumminkin omanlaista kaunista olemista ja olemusta, jonka löytäminen tuottaa sinullekin iloa. Ja vaikka ei tuottaisi, niin sinut on kutsuttu silti rakastamaan niin kuin Kristus rakasti sinua. Rakkaus kaunistaa toisen, ei sen tähden, mitä hänestä itsestään löytyy vaan sen vuoksi, mitä rakkaus itsestään antaa toiselle.