Kysymys 2050
Kysymykseni koskee Jumalalle lupaamista ja mielessä tehtyjä päätöksiä. Kuinka sitovia tällaiset ovat? Jos olen mielessäni päättänyt vaikka luopua jostakin, onko lupauksen täyttäminen pelastuksen ja uskossa pysymisen ehto?
Entä jos lupaan mielessäni esim. sellaista materiaa, joka on myös puolisoni omaisuutta tai kustantamaa? Eihän Iisakinkaan uhraamisessa pyydetty lupaa tietääkseni?
Minulla taitaa olla jonkin sortin mielenterveydellisiä ongelmia. Onko tämä lieventävä asianhaara Jumalan silmissä vai onko Hän ehdoton tekemistämme päätöksistä?
Voit lukea Saarnajan kirjan kohdan https://lsry.fi/biblia/vt/Saarn/5#3-4. Siinä on sanottu pääperiaate. Tähän kannattaa pyrkiä. Jos tulee puhutuksi yli uskonsa, kannattaa sitä katua ja pyytää Jesukselta anteeksi. Pelastus ei perustu sinun tekemisiisi, mutta kristitty haluaa silti vaeltaa niin, ettei loukkaa omaatuntoansa eikä varsinkaan riko armollisen Isänsä tahtoa. Ja tietysti ei kannata luvata mitään, mikä on toisen omaa ja johon ei ole saanut toiselta lupaa, koska jos sellaisen lupauksen pyrkii toteuttamaan, niin syyllistyy myös varkauteen.