Search
Close this search box.

Kysymys 1937

Olen törmännyt joissakin luterilaisehtavissa teksteissä käsitykseen, että Uuteen Jerusalemiin päästäessä pelastetut itkevät katkerasti sen mukaan, mitä enemmän syntiä ovat (uskossa ollessaan?) tehneet tai että kelvottoman vaelluksen takia joidenkin pelastettujen palkasta vähennetään osa. Vedotaan mm. 1. Kor. 3:14-15. Kuitenkin Franz Pieper korostaa Kristillisessä dogmatiikassaan, että saamamme palkka on armopalkka, eikä kukaan evankeliumin ymmärtänyt voi vaatia itselleen suurempaa osuutta kuin muille. Tuntuu, että joku yrittää vyöryttää paavilaisten kiirastulioppia takaisin.

Olenko ymmärtänyt oikein, että tuomiopäivästä alkaen aivan kaikilla pelastetuilla on yhtäläisesti täydellinen onni ja autuus Jumalan seurassa, eikä ketään pelastettua rangaista millään tavalla, kun kerran syntien anteeksiantamus on täydellinen eikä Jumala lue meidän syntejämme?

Vastaus:

Kyllä pelastus on kokonaan armosta ja ei taivaassa ole tarkoitus enää muistella, mitä syntejä sinä tai minä olemme tehneet. Toisaalta kyllä Raamattu opettaa, että jokainen saa palkkansa tekojensa mukaan. Siinä kyse ei ole pelastumisesta vaan Jumala on palkitseva sen vaivannäön, jota olemme täällä hänen voimastaan nähneet evankeliumin työssä. Se palkka on erilainen eri ihmisten kohdalla ja yksin Jumala pystyy sen jakamaan oikeudenmukaisesti.