Search
Close this search box.

Kysymys 1918

Voiko aviomies kieltää vaimoaan menemästä esim yliopistoon opiskelemaan tai osallistumasta työelämään, sillä perusteella, että aviomies on vaimonsa pää ja vaimon pitää olla miehelle alamainen?

Vastaus:

Ei voi. Tuollainen on minusta tyrannimaisuutta. Tietysti täytyy koko perheessä (myös miesten) ottaa huomioon kokonaistilanne. Yhtä hyvin saattaa olla niin, että lasten ollessa pieniä ei mieskään voi ottaa esim. pestiä ulkomailta useaksi vuodeksi tms. Tässä mielessä lienee tarpeen myös vaimon pohtia opiskeluaan tms. Lapsille on hyvä, jos on mahdollista heillä olla kotona turvallisessa ympäristössä oman äidin taikka isän kanssa ensimmäiset vuodet. Perhetilanteet vaihtelevat ja muuttuvat tapauksesta toiseen. Vastauksessa ei pysty ottamaan kantaa yksityiskohtaisesti. Tarkempi selvitys ja pohdinta on siksi jätettävä perheen sisäiseksi asiaksi.