Search
Close this search box.

Kysymys 15

Rakkautta ja Jumalan rauhaa kaikille!

Olen viime syksystä asti miettinyt paljon Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä. Oikeastaan tutustuin opiskelujeni yhteydessä uskovaiseen ihmiseen, jonka kanssa näitä 'hillittyjä' keskusteluita kävin. Sain häneltä myös Kalevi Lehtisen kirjan. Haluan uskoa ja rukoilen useasti päivässä Jumalaa pitämään minun uskoni tuoreena ja elävänä. Haluaisin vahvistua uskossani. Kuitenkin minusta pohmimmiltani tuntuu, että minä rukoilen Jumalaa lähinnä vanhimman lapseni, ekaluokkalaiseni puolesta, jotta hänen koulunkäyntinsä ei olisi väkivallan sävyttämään vaan hän saisi nauttia omasta herkkyydestään ja valtavasta innosta oppia. Olen myös viettänyt lasteni kanssa monia ihania iltahartaushetkiä lasten raamattua lukien. Toivoisin teiltä siunaavan ajatuksen meidän perheen uskon vahvistumiselle sen läytymiselle ja kaikille kolmelle ihanalle, rakkaalle lapselleni ja myös miehelleni, jotta hänkin osaisi kääntää kasvonsa kokonaan Jumalan puoleen. Näitä kaikkia sydämeni pohdiskelee ja iltaisin etsin vastausta ja rohkaisua raamatusta...voinko sanoa olevani uskossa? En ole koskaan kokenut mitään hurmioita, usein olen kyllä tuntenut Jumalan läsnäolon sydämessäni...vai mikä se tunne sitten onkaan...kuinka saisin varmuuden? Miksi teen tahallana väärin juomalla joskus saunan päätteeksi muutaman siiderin kun istumme iltaa mieheni kanssa lasten ollessa jo kauniiden unien mailla..teenkö syntiä? Tähän ei koskaan liity mitää turmiollista tai riitaa yms. Toivoisin jonkinlaista kannanottoa jotta saisin itselleni askelia eteenpäin. Varmasti teillä on kiire..tulen kuitenkin jatkuvasti tarkistamaan onko minulle vastattu. Kiitos Jumalalle tästäkin syntyneestä viestistä.

Vastaus:

Pidän siitä kauniista ja huolehtivasta sävystä, joka heijastuu mietteistäsi. Ei siinä mitään pahaa ole, että Jeesuksen tykö tulee lastensa tähden. Muisteleppa vaikka sitä halvattua miestä, joka tuotiin Jeesuksen parannettavaksi. Ne neljä miestä, jotka hänet toivat, tunsivat hätää hänestä, eivät niinkään itsestänsä. Ja silti Jeesus tahtoi auttaa heitä kaikkia. Siunattuja ne lapset, joilla ovat rukoilevia äitejä. Älä anna rukoustesi lakata vaan ylläpidä rukouksen tulta. Se on kallis tehtävä, mitä äitinä ja esirukoilijana teet. Pyhä Henki sinua runsain määrin siunatkoon.

Uskossa on se, joka sydämessään halajaa Jeesuksen tykö. Sinä saat turvata aivan vahvasti siihen, että Hän on kuollut sinun edestäsi ja maksanut kaikki syntisi. Sinä saat uskoa ne kaikki anteeksi Hänen veressään. Sitä on usko. Ei hurmosta, ei tunnetta. Mutta varmasti usko myös siunaa meitä sydämen rauhalla ja levolla kuten kerrot itsellesi käyneenkin. Väliin rauha voi ikään kuin kadota, mutta se palaa, koska meidän todellinen rauhamme on Rauhanruhtinas, Herra Jeesus. Hänhän ei jätä meitä, vaikka meistä joskus tuntuu siltä. Ylläpidä uskon tulta Raamatun avulla. Käy hyvissä jumalanpalveluksissa ja ehtoollisellakin, vaikka kokemuksen perusteella tiedän, että pienten lasten kanssa kirkkomatka kysyy ponnisteluja, joskus se on ihan omalla kohdallani tyssääntynytkin.

Tuo siiderin nauttiminen saunan päätteeksi, mikä ettei. Tuntuu mukavalta. Jatka ihmeessä. Vaikuttaa ihanan lämpimältä hetkeltä, kun saat yhdessä miehesi kanssa kaikessa rauhassa nauttia yön hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. Jumalan hyviä luomistekoja nämäkin. Teillä taitaa olla taitoa nauttia pienistä hetkistä. Se onkin elämän ihanuutta kerrassaan. Iloitsen itsekin tuosta tunnelmasta, joka välittyy näyttöpäätteeni äärelle.

Toivotan sinulle runsasta Jumalan siunausta.

Hän siunatkoon kalliin työsi äitinä ja puolisona.